27. joulukuuta 2017

Kadonneet kuvat ja blogin tauko

Terve!

Blogi on elellyt hiljaiseloa jo pidemmän aikaa. Syynä tähän ovat olleet gradu, muutto, uusi työ sekä niistä johtuvat omat kiireet. En ole kuitenkaan lopettanut nukkeharrastusta, enkä ole lopettamassa.


Minulle on syksyn aikana kotiutunut osissa kaksi uutta ja ihanaa nukkea sekä yksi pää. Olen iloinnut uutukaisista Instagram -tililläni, johon päivittelen yhä aktiivisesti kuulumisiani. Lisäksi laitoin tämän kirjoituksen oheen muutamia, tuoreempia nukkekuvia, joissa vilahtaa yksi uutukaisistakin!

Tuntuu siltä, että nukkeharrastajat ovat yhä enemmän siirtyneet IG:n puolelle. Mikä on ymmärrettävää, koska se on niin helppoa! Samoin olen tehnyt itsekin. Lisäksi Bloggerkin on hieman muuttunut, eikä ihan mieleiseeni suuntaan.


Jokin aika sitten, olin aikeissa jatkaa blogia, mutta kauhukseni huomasin, että kuvapankkini on muuttanut ehtojaan. Kuvat eivät enää näy! Koska olen käyttänyt samaa kuvapankkia vuosikausia, niin tämä oli kova kirpaisu.. Blogista katosivat miltei kaikki kuvat. Sama koskee myös muita blogejani ja bloggausinto tipahti pohjalukemiin. En ole lataamassa kaikkia kuvia uudelleen nettiin. Kadonneet ovat nyt kadonneita. Enkä ole vielä löytänyt uutta kuvapankkia, joka toimisi yhtä kätevästi blogieni kanssa.

Photopucketin muutos kirpaisi varmasti muitakin bloggaajia. Joten halaukset kaikille, jotka jäivät samaan satimeen kuviensa kanssa!

Blogin tulevaisuus on vielä sumuisa ja toivon, että saan intoa jatkaa tätä eteenpäin kuvapankin hässäkästä huolimatta. Edes harvakseltaan. Tämä blogi on minulle nimittäin rakas, sillä olen pitänyt sitä jo vuodesta 2011. Vuosien myötä blogin ilme ja aiheet ovat eläneet, mutta perus sisältö on pysynyt samana, eli keräilyharrastukseni. Perustin blogin alun perin iloitakseni My Little Poneista, sitten mukaan tulivat Monster High -nuket ja lopulta hartsinuket. Nuket ovat sittemmin vallaneet blogin, mutta minulla on yhä muhkea kokoelma poneja, vaikka en ole niistä niin paljoa hetkeen postaillutkaan.


Mutta asiasta pähkinään, toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihana joulu! Ja toivottavasti täällä blogien puolella vielä liikkuu nukkeharrastajia. Tai toivottavasti blogillani on yhä tauosta huolimatta lukijoita!

Palaillaan! <3

1 kommentti:

  1. Ihanaa, että olet palannut!
    Toi kuvapankkijuttu on kyllä ihan kamala temppu, just niille jotka ovat käyttäneet sitä lähes koko blogiuransa ajan. Vieläpä jos kuvat eivät ole missään tallessa.
    Häpeäkseni täytyy mainita, että olin lähes unohtanut blogisi mutta tätä postausta lukiessa mieleeni palautuivat ihanat nukkesi suloisine asukokonaisuuksineen.
    Pakko kysyä, että oletko tehnyt nuo kuvissa näkyvät villasukat itse?

    Toivon, että saat kuvat jatkossa ladattua jotenkin ja että jatkaisit bloggailua vaikka blogger onkin välillä hermoja raastava ystävä. Muakin harmittaa, että monet ovat siirtyneet instagramiin ja itsekkin menin sinne tilin luomaan. On vaan niin helppoa ottaa yksi kuva ja lätkäistä se sinne. Mutta edelleen yritän blogikuvioissa pyöriä. Jospa nukkeblogit lähtisivät vielä joskus uuteen nousuun :)

    Tsemppiä sulle tulevaan talveen, töihin ja kaikkeen muuhunkin, ja onnellista uutta vuotta 2018!❤

    VastaaPoista

Piristä minua kommentilla! :)