30. maaliskuuta 2014

NSS Gusty

Esittelyssä taas yksi poni kirpparisaaliistani. NSS, eli Non-So Soft, Gusty on kolmos vuodelta ja kuuluu Unicorns (yksisarviset) -sarjaan. NSS Gusty on international poni, eli sitä on myyty vain euroopassa.

NSS Gusty eroaa perus versiosta siten, että perus versiolla on siniset silmät ja violetti hilesymboli. Perusversiota kutsutaan myös US -versioksi ja se on hiukan yleisempi. Gustysta on näiden kahden lisäksi myös muita versiota, joista tunnetuin lienee SS, So Soft Gusty. SS Gusty on samannäköinen kuin NSS, mutta sitä peittää pehmeä nukkaturkki.

Ja hieman kuvia ihanasta Gustystani.



Silmän yläpuolella on pieni tussijälki, joka näkyy kuvassa.


Ja tältä Gusty näytti ennen siistimistä. Valkoinen väri oli saanut kivan harmaankeltaisen vivahteen ja karvat olivat varsin jännittävän tuntuiset. Lisäksi niskasta puuttui pari blugia karvaa. Roottasin ne hännästä nappaamallani tupsulla.


27. maaliskuuta 2014

Customoitu Operetta

Roller Maze Operetta päätyi customoinnin uhriksi. Operetta on toinen customoitu nukkeni. Maalasin nuken kasvot uudestaan samaan tapaan kuin edeltävän postauksen CAM vampyyri pojan kasvot.

Ensimmäisenä ennen ja jälkeen kuva. Nuken ulkomuoto muutui aika rajusti.



Operetta akryylimaaleja ja lakkoja vailla.



Pidinmme Operettan kanssa pienen photoshootin ja kuvia tuli taas napsittua muistikortin edestä! Valitettavasti lumipyry ei suosinut projektia ja jouduin ottaamaan kuvat keinovalon turvin. Tässä parhaimmat.






Laitoin pystykuvat vaihteeksi erittäin suuriksi.

25. maaliskuuta 2014

Baby Candy

Baby Candy on yksi suosikki varsoistani. Poni on vuodelta 1993 ja kuuluu sarjaan Sweetie Babies. Löysin sen samaan aikaan, kuin muut megakirppariponisaaliistani (sanahirviö). Olen todella iloinen, että löysin tuon!

Ponin toinen silmä on kulunut, mutta muuten sen sai hyvään kuntoon. Lisäksi kroppa aavistuksen kellertävämmän sävyinen, kuin pää, mutta eroa ei onneksi huomaa ilman tarkempaa syynäystä.




Ja tältä pikkuinen näytti tullessaan. Oli siinä hiukan puunattavaa, kun karvat ovat ties minkä tahman peitossa. Eikä se tahma ottanut lähteäkseen ihan helpolla! Harmikseni tämä on tainnut olla myös edeltävän omistajansa suosikkeja.


Bonuskuva lumihangelta. Eilen lunta pyrytti vaakatasossa miltei aamusta iltaan ja tänään paistaa aurinko ja ilma on plussan puolella. Ei tässä kevään akana ehdi kyllästyä säätilaan!


22. maaliskuuta 2014

Customin synty: vaiheet ja välineet

Edellispostauksessa esittelin custom nuken. Nyt kerron miten nukke syntyi.

Customoimisvälineisiini kuului:

vesiliukoiset puuvärit, kuivapastelliliidut, akryylimaalit (valkoinen), eri kokoisia siveltimiä, kynsilakanpoistoaine (kuvassa näkyvä ei ole paras mahdollinen!) ja lakat. Lakkoina käytin Citadelin suihkutettavaa mattalakkaa, Folkartin mattalakkaa ja Citadelin gloss, kiiltolakkaa.

Citadelin suihkutettava mattalakka ei ainakaan toiminut pohjalakkauksena, sillä puukynät eivät tarttuneet lakan päälle. Jouduin siis pesemään nuken naaman ja samalla hyllytin suihkeen. 



Tästä lähdin liikkeelle. Roottasin nukelle hiuset jo aikoja sitten. Alunperin cam vampire poika on ollut kalju.



Monsteri aavistelee pahaa nähdessään kynsilakanpoistoaineen. Ja onhan sillä syytäkin!



Ihan aluksi putsasin nuken naaman.



Kaikki välineet ovat lähettyvillä pöydällä ja kuivapastilleja on murustettu valmiiksi paperille.




Kuvasarja kasvojen tekemisestä vaihe vaiheelta. Tein kasvot kahteen kertaan, sillä ensimmäinen versio ei ollut hyvä.


  • Hahmottelin aluksi silmät puuvärillä. Sitten lisäsin siveltimellä kuivapastellia poskille ja luomille. Seuraavaksi tummensin silmiä ja lisäsin värejä. Sama toistui. Lopuksi lisäsin valkoista akryylimaalia valkuaiseen ja yksityiskohtiin.
  • Huulten sisäosan hahmottelin puuväreillä. Lisäsin väriksi siveltimellä kuivapastellia ja viimeistelin ohuella akryylimaalilla.
  • Kulmat hahmottelin puuväreillä. Seuraavaksi lisäsin siveltimellä kuivapastellia väriksi ja tein yksityiskohdat akryylimaaleilla.
  • Lopuksi lakat. Tosin tähän ensimmäiseen versioon en laittanut lakkoja.





Ei hyvä! Jälki on sottaista ja silmät harittavat. En jaksanut edes viimeistellä kulmia. Tämä lähti onneksi kivasti pesussa pois.




Toinen yritys. Samat vaiheet, kuin edelliselläkin kerralla. Ensimmäiset kuvat vain unohtui ottaa. Erona tässä on se, että lisäsin kuivapastellia vasta ihan lopuksi.

Viimeisen kuvan ottamisen jälkeen korjasin harittavat silmät.



Välivaihe. Tästä kuvasta puuttuvat vielä huulet, kuivapastelli ja viimeistely akryylimaaleilla.



Viimein lisäsin mattalakkaa koko kasvoille. Lakka vähän sekoitti maaleja, joten tarkensin joitakin kohtia uudelleen. Lopuksi laitoin kiiltävää lakkaa silmiin ja huuliin.

Ja lopputulos: valmis vampyyri poika.

19. maaliskuuta 2014

Hartsisia ja isopäisiä haaveita

Olen ihaillut bjd -nukkeja ties kuinka kauan, mutta kipinä nuken hankkimiseen syttyi vasta jokin aika sitten. Ja kun saan jotakin päähäni, niin siitä ei ole enää paluuta. Olen viimeisimmän viikon aikana selaillut kaikki löytämäni foorumit, nettikaupat ja jopa Flickrin kuvakansiot ja tutkinut erilaisia nukkeja.

Kokosin tähän postaukseen listan haavenukeistani. Eli mihin ihastuin ja mistä saatan joskus hankkia jonkun. Kaikki kuvat ovat valmistajien omia stock kuvia, joilla nukkeja mainostetaan. Kuvaa kilkkaamalla pääset sivulle, jolla kyseistä nukkea myydään (ja josta kuvan nappasin).

Kaikki mainitsemani hartsinuket ovat MSD -kokoisia, eli kooltaan 40-45 cm väliltä. Jotenkin tuo koko kiehtoo eniten ja tuntuu sopivimmalta.


Iplehouse - Kassia

Kassiella on todella sievät ja persoonalliset kasvot. Tätä nukkea olisi kuitenkin joutunut odottamaan aika kauan, puhumattakaan korkeasta hinnasta, tulleista, yms. Onhan se osa nukkeharrastusta, mutta ensimmäisen nuken kohdalla olin malttamaton. Ehkäpä ostan Kassian seuraavaksi? Houkuttaisi päästä tekemään tälle meikki.



Angel Studio - Dina

Dinan stock on vain yksinkertaisesti upea. Jos säästötili olisi antanut periksi, niin olisin ostanut kokonaisuuden. Nudena ja meikittömänä Dina taas ei enää pärjännyt muille ehdokkaille. Nooh, aina voi haaveilla! (Tai syödä kaurapuuroa ja säästää...)



FairyLand - MiniFee Celine

Celinellä on ihanat kasvot! Kasvojen muoto ei ole liian pyöreä tai lapsellinen. Juuri sopiva makuuni.



Mystic Kids - Evelyn

Evelynillä on sievät ja hieman surumieliset kasvot. Nukke näyttää viattomalta vihjailevasta asustaan huolimatta.



SouldDoll - Amy

Amylla on todella kauniit kasvot. Lisäksi pidän SoulDoll:n MSD vartaloista - siis kuvien perusteella. Eihän minulla tällaista nukkea vielä edes ole! Harmi vain, että SoulDollin sivuilla Amy on myyty loppuun. Hyvällä säkällä sellainen voisi kuitenkin vielä löytyä jostain pienemmästä puljusta. - Kaunotar.



Ennen kuin päädyin hartsinukkeen, intoilin myös Pullipeista. Ehkä joskus vielä hankin sellaisenkin. Tässä kaksi nukkea, joiden väliltä mietin.


Pullip - Bloody Red Hood

Tällä punahilkalla on aivan ihana asu! Olen hulluna historiallisiin mekkoihin ja pidän saduista, etenkin pelottavammista versioista. Lisäksi nuken meikkaus on kovin sievä.



Pullip - Io

Nuken stock on näyttävä. Pidän nuken erikoisesta asusta, vahvoista rajauksista ja ylipäätään väreistä. Lisäksi nuken peruukki on tosi kiva.



Kaiken pähkäilyn jälkeen päädyin ostamaan seuraavan nuken. Nettikaupan tarjouksen ansiosta paketti kulkee ilman postikuluja, mutta harmillisen hitaasti. Plussaa siinä on kuitenkin sen verran, että ainakin kaikki tilailemani peruukit ja nukkekrääsä ehtivät perille ennen itse nukkea! Pääsen siis heti sovittelemaan.


Mystic Kids - Lillian

Lillianissa kaikki oli kohdillaan. Nukella on kauniit ja kiltit kasvot ja mallin MSD -vartalo on sopiva. Ja tällä tarkoitan sitä, että vartalo on tuplanivelletty, se taipuu hyvin ja nukella on sopivan kokoiset rinnat. En halunnut siis nukelleni luonnottoman isoja ryntäitä. :D

Stock kuvissa Lillian näyttää aika lapsenkasvoiselta, mutta ei niin paljoa harrastajien kuvissa. Peruuukki ja vaatteet vaikuttavat paljon. Suloinen se on joka tapauksessa.


Noel on kuvannut Flickriin näppärän vertailun eri nukkemallien MSD -vartaloista. Mystic Kidsin Evelyn oli mukana vertailussa. Lillianilla on siis samanlainen vartalo. Kuvakansioon pääset tästä.

16. maaliskuuta 2014

Customi: cam vampyyri poika

Maltoin lopultakin customoida roottaamani cam vampire -pojan loppuun! Poikanukke sai uudet kasvot, mutta vaatteita hän saa vielä odotella. Tämä on ensimmäinen customini ja maalasin sen kahteen kertaan ennen kuin olin tyytyväinen. Ja vieläkin keksisin vaikka mitä korjattavaa. Kuluu se yö niinkin!

Tein kasvot vesiliukoisilla puuväreillä, akryylimaaleilla ja kuivapastelliliiduilla. Kerron seuraavassa postauksessa vielä tarkemmin itse prosessista. Nyt kuvia valmiista poitsusta!




Yksityiskohta. Valkoinen kynä ei oikein tarttunut, joten tein kaikki valkoiset yksityiskohdat akryylimaaleilla. Siveltimellä sain muutenkin tarkempaa jälkeä, kun se on tutumpi väline.


Mattalakka kiiltää hieman, mikä on tosi ärsyttävää kuvattessa. Huulissa ja silmissä on taas kiiltolakkaa, jonka kuuluukin kiillellä.



Uuden naaman myötä vampyyripojalla riittää vientä... Lagoona ehti ensimmäisenä hieromaan tuttavuutta.


Rakkautta vai epäilyksiä?


Nuken kasvojen maalaaminen oli mukavaa, vaikkakin välillä turhauttavan pikkutarkkaa, kun kynillä ei saanut ihan niin tarkkaa jälkeä, kuin olisin halunnut. Nyt on kauhea hinku päästä customoimaan joku tyttönukke, mutta en pääse itseni kanssa yksimielisyyteen siitä, minkä maltan muokata.


Mitä piditte vampyyrin uudesta naamasta?

13. maaliskuuta 2014

Ullakon aarteita osa 3: Lady Lovely Locks palapeli

Lady Lovely Locks and the Pixietais on Mattelin luoma nukkesarja 80-luvulta. Nukkejen lisäksi Ladysta oli TV-sarja, sarjakuvia ja paljon oheistavaraa. Muistan joskus lukeneeni sarjakuvia, mutta noita nukkeja meillä ei ollut. Äskettäin löysin ihanan Lady Lovely Locks palapelin ja hiusnipsun.

Täältä pääset kotisivuille ja voit lukea lisää Lady Lovely Locksista.

Ja täältä pääset ihastelemaan kuvia nukeista ja niiden lemmikeistä.


Pixietailsit ovat nukkejen pitkähäntäisiä lemmikkejä, joita saattoi kiinnittää nukeihin tai omiin hiuksiin. Muistan, että pidin näistä aikanaan ihan hulluna. Tosin minulla oli niitä vain kaksi. Palapelin lisäksi löysin kaapista yhden hiusnipsun ja ihanat lapsuuden muistot ja nostalgia valtasivat mieleni. 

Pitänee kihartaa linnun häntä entiseen loistoonsa!


Ja itse palapeli. Ilokseni kaikki palat olivat vielä tallella ja koko kapistus laadukasta puuta. Ihanaa tässä on vielä se, että kuva näyttäisi olevan maalattu käsin akvarelleilla. Tai siis se alkuperäinen kuva, josta tämä palapelin printti on lähtöisin. Varjostukset ja värien käyttö on kaunista.



Kuvia palapelin kannesta. Nuo hahmot ovat todellakin oikea kasari-prinssessa-unelma! Tukkaa, kiharaa, rusetteja ja rimpsuja röyhyää ja riittää.




Tämä suloinen otus muistuttaa häntineen chinchillaa! Ihanainen.