19. joulukuuta 2015

Jotakin vanhaa ja jotakin uutta

On aina mahtavaa, kun iso kasa paketteja päättää kotiutua kerralla! Sain samana päivänä kovasti odotetun boksin ja kaksi kirjettä. Laatikko on oikeastaan joululahja itselleni ja onnistuin tuhlaamaan siihen siihen kaikki saamani veronpalautukset (no, ei niitä kovin paljoa tullut) sekä vähän päälle.



Aloitetaan päältä. Eli ostin toiselta harrastajalta parit uudet kengät. Nuo ihanat saappaat ovat Dollheartin. Saappaat ovat hiukan isommat, kuin mitä odotin, mutta menevät onneksi osalle nukeistani. Punaiset korkkarit taas osuivat ihan nappiin ja saapuivat sopivasti ennen joulua!



Toisesta kuoresta paljastui osuuteni Lutsin kimppatilauksesta. Eli kahdet ripset ja yksi turkoosi peruukki. Peruukista uuden omistajansa kera kuullaan lisää seuraavassa postauksessa...



Ja sitten isomman lootan kimppuun! Täytteiden alta löytyi aitoustodistus ja jännittävän vihreä möhkäle.






Ei se onneksi ollutkaan vihreä! Eli tässä on melkein uusi Fairylandin minifee a-line kroppa. Ostin sen netin kautta toiselta harrastajalta. Kropalla on ikää alle vuosi, joten se on vielä uuden veroisessa kunnossa.



Näin Irida sai viimeinkin oman kropan, eikä sen enää tarvitse pyöriä irtopäänä nukkelaatikon pohjalla. Lopuksi siis vähän kuvia neidistä.




10. joulukuuta 2015

Joulumekko

Omepelin itselleni mekkoa naamiaisiin ja käytin ylijäämäpalat hyödyksi. Koska jämäpalat olivat jänän muotoisia, niin nukkemekon helmaan tuli ylimääräisiä saumoja. Lisäksi kangas on niin tykkyä, ettei tuohon tarvitse edes alushametta alle.

Ihanaa joulunodotusta siis!






Mietin vielä lisäisinkö eteen keskelle valkoiset koristenapit? Toisaalta mekko näyttää kivalta noinkin, mutta kaikki ylimääräinen koristus kiehtoo. ^^

5. joulukuuta 2015

Taustakangas

Tilaamani taustakangas, eli laiskan lavastajan unelma, saapui viimein, jee! Kyllästyin napsimaan nukeista kuvia yksivärisen taustan tai piirongin edessä, joten tilasin Evilbaysta sopivan taustan. Näillä keleillä, pimeydellä ja minun aikatauluilla on nimittäin turha haaveilla, että ehtisi joskus kuvata ulkosalla tai valoisan aikaan!

Napsin kankaan edessä heti muutamat koekuvat. Valo on vähän turhan kova, kun käytössä oli vain yksi lamppu ja kämppä pimeä, kuin mikä. Mutta tausta tuli testattua.







Vaihdoin muuten jokin aika sitten Illusialle suuremman rintapalan! Sävyero uuden ja vanhan hartsin välillä on hienoinen, mutta ei onneksi liian häiritsevä.

2. joulukuuta 2015

Harmaan päivän pelastaja

Harmaiden ja loskaisten sadepäivien kunniaksi hieman mustavalkoisia kuvia Edvinistä.










Edvin sai hieman uusia koristeita, kun tein sille tuon ketjutun housuihin. Käsiraudat taas ovat huoltoasemalta ostettu avaimenperä, joka sattui olemaan juuri sopiva msd -kokoiselle nukelle!