24. marraskuuta 2016

Glitterisilmät ja WD:n tytöt

Kuolasin pitkään Oscardollin ihania glitterisilmiä ja viimeinkin, ne ovat minun! Pitkän pähkäilyn jälkeen tilasin firmalta neljä paria silmiä. Tilauksessa meni luvattu kuukauden valmistuaika ja ne toimitettiin pikaisesti ems -lähetyksenä.



Silmät oli pakattu turvallisesti omiin pakkauksiinsa ja kuplamuoviin. Kuplamuovi oli kiinnitetty sievästi erikoisella tarralla. En voinut olla naurahtamatta, kun laatikosta tuijotti takaisin yksinäinen glitterisilmä(tarra)!



Sain silmien lisäksi kivoja lahjoja: liinan, jolla siistiä silmiä, kokonaisen arkillisen silmätarroja ja jänniä naposteltavia. Itse silmät olivat sievissä paketeissä. 



Uudet silmät pääsivät heti käyttöön! Pienemmät tulivat Withdollin tytöille ja suuremmat kahdelle minifeelle.








Olen todella tyytyväinen silmiin. Ja vaikka näihin paloikin rahaa, niin ovat kyllä sen arvoiset. 

Mieleenkiintoista näissä silmissä on se, että ne näyttävät nettisivujen kuvissa hieman tummemmilta, kuin mitä todellisuudessa ovat. Esimerkiksi Makoeyesin silmät taas näyttävät nettisivuilla todellista vaaleammilta. Pelkäsin aluksi noiden punaisten silmien olevat liian tummat Aelialle, mutta ne olivatkin livenä juuri sopivat!


22. marraskuuta 2016

Support BJD Artist Day

Nukkeharrastajat ovat 20.11 ottaneet sosiaalisessa mediassa kantaa BJD -nukkejen recastaamiseen sekä aitojen nukkejen arvoon. Tukea nukketaiteilijoille ja firmoille on osoitettu postaamalla kannustavia ja kantaa ottavia kuvia tapahtuman hästägillä #proBJDartist.

Osallistuin tähän myös itse ja päätin vielä kuvien lisäksi kirjoittaa aiheesta pienen postauksen, jossa vähän avaan ilmiötä (tai ainakin omaa kantaani siihen).


Mikä siis on "recast"?


Recastit ovat muottikopioita alkuperäisistä nukeista. Eli joku ostaa aidon nuken, valaa siitä kopioita ja myy eteenpäin. Tekijänoikeuslain mukaan recastit ovat Suomessa laittomia, mutta esim. Kiinassa jossa niitä pääosin valmistetaan, tekijänoikeuslaki on väljempi.


Miksi sanon ei recasteille?



  • Recastit ovat laadultaan usein alkuperäisiä heikompia ja saattavat sisältää myrkyllisiä aineita.

  • Kun joku ostaa kopionuken, ei alkuperäinen nuken tehnyt taiteilija siitä hyödy, vaan nuken kopioinut henkilö. Kun kopioita myydään paljon, niin taiteilijoiden työ kärsii, nukkejen teko ei kannata ja uusia nukkeja tehdään vähemmän. Ja jos nukkefirmat eivät kannata, niin ne joutuvat lopulta lopettamaan toimintansa.

  • Käytettyjen nukkejen myynti ja ostaminen kärsivät, kun harrastajat pelkäävät törmäävänsä recasteihin. Eli pelko siitä, että aidon nuken hinnalla tulee huijatuksi ostamaan kopion. Samalla näitä "huijareita" voi ilmestyä kauppapaikoille. Koska vanhemmilla nukeilla aina ei ole aitoustodista (ne alkoivat yleistyä vasta recastien myötä), niin recastien takia niiden jälleenmyynti voi olla haastavaa.

  • Monet harrastajat ja nukkeyhteisöt eivät katso hyvällä recasteja (Hartsilapset, Den of Angels, yms). Täten kopionuken kanssa voi olla tympeää harrastaa ja siitä voi olla hankalaa päästä myöhemmin eroon.

  • Piraattituotteet ovat Suomessa laittomia.






#proBJDartists
#SayNoToRecast

3. marraskuuta 2016

Lisää Halloween asuja

Vielä pari kuvaa nukeista, jotka puin Halloween -teemaista miittiä varten.

Sifrestä tuli kissatyttö. Sifre on yleensä ollut söpö pastellityttöni, joten oli hauska pukea hänet vaihteeksi joksikin ihan muuksi.






Lucy taas pukeutui punahilkaksi. Harmi vain, ettei löytynyt asuun sopivaa koria!




Serafina seikkaili asuineen jo viime postauksessa, joten en laita hänestä enää samoja kuvia. Näiden lisäksi myös uusin nukkeni Withdollin Ruby pukeutui enkeliksi, mutta en muistanut ottaa hänestä erikseen kuvia, sillä nuken siivet eivät tahtoneet pysyä kiinni asussa. Näette hänet kuitenkin seuraavassa miittipostauksessa!