Bouquet on julkaistu vuonna 1987. Poni kuuluu Brush ´n Grow Ponies -sarjaan. Erikoista tässä ponissa on se, että kun ponin päätä pyörittää, niin häntää kelautuu sisälle. Häntä vastaavasti "kasvaa", kun sitä vetää ulos. Unohdin tietenkin vetää hännän täyteen pituuteensa kuvaa varten, joten näyttää tuossa lyhyehköltä.
Ponin mekanismi toimii ja sen karvat ovat kauniissa kunnossa. Valitettavasti joku innokas taiteilija on sörkkinyt ponin kylkiin punaisia jäkiä, joita en saanut pois. Lisäksi valkoisessa muovissa on hieman kellastumaa sarvessa ja hännän ympärillä. Mekanismin takia en ole uskaltanut kokeilla mitään erityisen järeitä konsteja ponin valkaisemiseksi. Ideoita otetaan kyllä vastaan!
Ponin kuva on julkaistu tätä ennen jo kokoelma -osiossa, mutta halusin tehdä tästä vielä erillisen postauksen. Poni on siis tuorehko hankinta ja pääsi juuri pesusta hyllynkoristeeksi.
Pitäisi vielä joku päivä väkertää Bouquetille kivat kiharat, kun sillä tuota harjaa riittää.
24. tammikuuta 2012
20. tammikuuta 2012
FIM: Rainbow Dash
Tammikuu on ollut oikein ponirikas kuukausi! Lauman jatkoksi pääsi eilen haalimani Rainbow Dash. FIM -ponien pääkuusikosta puuttuu enää yksi poni.
Kuten muistakin FIM -poneista, niin Rainbow Dashista on myös paljon kuvia... Tällä ponilla on muuten ihanan värikkäät jouhet.
Paketista kuoriutuessaan ponilla oli harvinaisen lennokas kampaus!
Lähikuvaa.
Ponin mukana tuli söötti oravakaveri, vetokärry ja kampa.

17. tammikuuta 2012
FIM: Applejack
Viides FIM -poni päätyi lauman jatkoksi. Tällä kertaa nappasin mukaan suloisen Applejackin. Tv-sarjasta poiketen ponilla ei ole otsatukkaa, mikä on mielestäni sääli, sillä se sopisi Applejackille hyvin.
Ponin mukana tuli söötti koirakaveri, joka jopa näyttää ihan koiralta.
Lähikuvaa:
Settiin sisältyi myös kampa ja tuo satulahökötys. Satula on nätti, mutta niin tiukka, että se jätti pienen painauman ponin kylkeen. No, empä ahda sitä ponin päälle toista kertaa.
Applejackin mukana tuli lisäksi pieni esitelehtinen, johon on kuvattu muutama FIM -ponisarja. Laitan jossain vaiheessa blogiin muutaman kuvan esitteestä.

13. tammikuuta 2012
FIM: Pinkie Pie
Uusin FIM -ponini on Pinkie Pie. Kyseinen poni oli paikallisesta citymarketista loppu, mutta onneksi löytyi kuitenkin anttilasta! Ja sielläkin oli vain kolme ponia jäljellä. On tainnut joulu vähän verottaa.
Poikkeuksena tähän asti esittelemiini FIM -poneihin, haalimani Pinkie on matkalaukkumalli! Eli ponin mukana tuli matkalaukku, eläinkaveri ja tarroja laukkuun. Yllätyksenä ei kampaa. Tämä on siis niitä (tietääkseni) uudempia singleponeja.
Ja sitten kuvasaastetta:
Lähikuvaa. Pinkie Pie on ihanan veikeän oloinen. Harmi vain, ettei sillä ollut kiharoita, kuten sarjassa. Pitänee tekaista ne itse.
Ponin eläinkaveri on suloinen siili. Maalit ovat tässä ihan yllättävän hyvät. Siilin voi laittaa matkalaukun päälle ihmettelemään.
Poni vetää laukkua perässään. Laukun lenkki on jopa oikean kokoinen ponin jalkaan nähden (vertaa Fluttershyn kärryyn).

11. tammikuuta 2012
Kokoelma kuvattu!
Moni on jo varmaan huomannut, että blogin yläreunaan on ilmestynyt kohdat: G1, G2 ja G3. Näistä voi käydä kurkkaamassa kokoelmani kyseisiä poneja. Sain viimeinkin kaikki G1 -ponit kuvattua ja päivitettyä tuonne G1 -sivulle.
En ole toistaiseksi pitänyt minkäänlaista kirjaa omistamistani poneista, joten nuo uudet sivut saavat toimia kirjanpitona. Nyt, kun vielä saisi pidettyä ne ajantasalla. Tuolla sivuilla seikkailee myös muutama kunnostusta odotteleva poni, joten en ole vielä ehtinyt edes esitellä blogissa.

10. tammikuuta 2012
Bright Bouquet -perhe kohtaa
Daddy Bright Bouquet löysi tiensä kokoelmaani jokin aika sitten. Perheen toinen varsa löytyi huutamastani ponilotista ja äitin taas huusin muuten vain, kun satuin ostamaan samalta myyjältä useampia poneja.
Baby Brother Bright Bouquet on kauniissa kunnossa, en keksi siitä mitään vikaa. Vähäinen pintalika lähti pesulla ja uusi kampaus korostaa silosia kutreja. Tosi söötti tapaus!
Mommy Bright Bouquet saapui samana päivänä, kuin varsa. Kohtaloa? Tämä poni kaipasi kipeästi pesua ja kampaajaa. Muutamia pisteitä jäi vielä pesunkin jälkeen, mutta nätti siitäkin tuli. Ponin pose on tosi suloinen.
Äiti löysi kaukaa tulleen varsansa.
Koko perhe onnellisesti yhdessä. Mitä nyt yksi tytär vielä karkuteillä, mutta läheltä liippaa!
Toisilleen luodut! Jopa asennot täsmäävät hempeisiin valokuviin.

9. tammikuuta 2012
Tootie Tails
Tootie Tails kuuluu Tropical Ponies -sarjaan. Minulla ei ole sarjan muita poneja, mutta halusin silti Tootie Tailsin. Poni on ihanan raikkaan ja kesäisen värinen. Minulle tulee tästä aina mieleen hedelmäinen drinkki palmujen katveessa, valkoisella hiekkarannalla. Eli eksoottinen loma
7. tammikuuta 2012
Baby Lickety-Split
Baby Lickety-Split saapui ponilotin mukana. Poni kuuluu sarjaan Baby Ponies with First Tooth ja sillä on sarjan nimen mukaisesti yksi etuhammas.
Ponin karvat ovat hieman haalistuneet ja huomasin pesun jälkeen, että siinä on myös pippurilikaa. Pitänee jossain vaiheessa kuurata pikkuinen uudestaan.
6. tammikuuta 2012
Uusin siivekäs
Summer Wing Ponies -sarjan Glow kotiutui luokseni jo jonkin aikaa sitten. Ponissa on melko suuria syöpäläikkiä (tai jotakin vastaavia) ja lisäksi se oli likainen ja takkuinen. Harmittaa hieman, etten huomannut noita syöpäläikkiä ponia huutaessa, eikä myyjäkään niistä kertonut. Onneksi ponin sai kuitenkin suhteellisen siistiksi. Kunnon pesu ja karvanhoito auttoivat. Lisäksi keitin ponin.
Glowin keittäminen oli melkoinen operaatio noiden siipien takia. En uskaltanut/halunnut repiä siipiä irti, joten keitin ponin siten, etteivät siivet joutuneet veden alle pitkäksi aikaa. Kulumistaan huolimatta poni on tosi suloinen. Karvoissakin on vielä aavistus pinkkiä jäljellä.
NDS -puolella näkyy pahin läikkä.
Lähikuva ujosta ilmeestä.

5. tammikuuta 2012
FIM: Fluttershy
FIM -ponit valtaavat kokoelmaani vauhdilla! Ostin eilen Fluttershyn ja poni juuri niin suloinen kuin muistelinkin. Samalla mietin vähän aikeitani näiden FIM:ien suhteen. Aion kerätä kuusi tv-sarjan pääponia ja näiden lisäksi muutaman omaa silmää miellyttävän yksilön.
Lisää kuvia! Fluttershykin pääsi ulos paketista. Mietin yhä avaanko kaikki ponit vai jätänkö osan pakettiin. Ovat nuo kuitenkin kivempia hyllyssä ilman pakkaustaan.
Ponin pää näyttää kuvissa kroppaa tummemmalta, mutta nuo kuvat vääristää hieman. Johtunee pokkarikamerasta. Ihan normaali yksilö tuo on.
Fluttershy vetää kaniystäväänsä kärryssä. Tuo kärryn lenkki ei muuten oikeasti pysy ponin jalassa, kun se on niin iso.

4. tammikuuta 2012
Ihanainen FIM-Rarity
Onnistuin näköjään hörähtämään näihin uusimman sukupolven poneihin ihan kunnolla! Tv-sarjaan tutustuminen vain pahensi asiaa. Tuli kuitenkin taas kerralla uutta puhtia harrastukseen.
Varoituksena vielä kuvavyöry tässä postauksessa!
Ostin tänään Rarityn. Mielestäni poni on yksi sarjansa kauneimmista. Pidän erityisesti tuosta lilan ja valkoisen yhdistelmästä. Rarityn mukana tuli lintukaveri, jonkinlainen satula ja kampa.
En malttanut säilyttää tätä ponia paketissaan, joten avasin sen. Koin lapsenomaista riemua, kun kaivoin ponin paketista pihalle ja ihastelin sitä hetkisen. On se vain sievä! Ja oli myös harvinaisen hyvin pakattu! Miten niin pieneen pakkaukseen saakin tungettua niin pahuksen paljon teippiä ja hankalasti irrotettavia muoveja?
Rarity kantaa lintukaveriaan selässä. Tuo satula on tosi tiukka. Pelkäsin kapistuksen naarmuttavan ponia, kun tungin sen sille.
Olen aikaisemmin ihaillut FIM -poneja vain paketissa. Nyt kun pääsin hipelöimään yhtä, niin kiinnitin huomiota muutamiin yksityiskohtiin, joita en ole aikaisemmin huomannut:

- Ponien häntä alkaa tosi alhaalta verrattuna piirroskuviin.
- Symboli on G3-maisesti vain toisella kankulla. -Tyyliseikka vai säästökysymys?
- Ponin pää kääntyy. -Jeij! Ponien hyllyyn asettelemisessa voi siis käyttää enemmänkin mielikuvitusta.
- Poneilla on ihanan paljon harjaa ja häntää.
- Poneilla on vartaloissaan hassut liitoskohdat edessä ja selässä.
- Kavionpohjissa piisaa merkintöjä. -Noin monta sarjanumeroa...
- Nämä ovat tosi pieniä... mutta sitäkin suloisempia.
3. tammikuuta 2012
Sundance
Sundance päätyi minulle erään ponilotin mukana. Sundance on vuodelta 1983 ja kuuluu Individual Ponies -sarjaan. Tämä poni on NC-versio, eli kavionpohjassa ei ole mainittu valmistusmaata.
Tulessaan poni on hieman takkuinen ja likainen (tehokas salama tosin kätkee likaisuuden hyvin). Onneksi sen sai taikasienellä ja suoristusraudalla tosi kauniiksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)