30. maaliskuuta 2013

Ensimmäiset Flutter ponit

Olen jo pitkään harkinnut Flutter -ponien hankkimista, mutta jotenkin se on aina jäänyt. Nyt löysin kaksi ponia niin hyvään hintaan, että oli pakko kartuttaa kokoelmaa. Rosedust ja Honeysuckle kuuluvat siis Flutter Ponies -sarjaan. Poneilla on ollut alun perin kauniit, saippuakuplamaiset siivet, mutta ne ovat irronneet luultavasti leikeissä. Kumpikin poni oli melkoisen leikityssä kunnossa ja karvoja sai suoristella aika kauan, ennen kuin ne tokenivat. Kauniita niistä lopulta tuli!



Honeysuckella on symbolina eräänlainen lumihiutale (tai kukka?). Joka tapauksessa tykkään kovasti symbolista. Tämän ponin karvat ovat olleet alun perin pinkit, mutta ne ovat haalistuneet valkeiksi.


Rosedustilta löytyy nimensä mukaisesti ruusukuviointia. Ponin karvat ovat edelleen kauniin pinkit.


Rosedustin halusin kokoelmaani osittain myös nostalgian takia. Lapsena minulla oli "The End of the Flutter Valley" - elokuva vhs:llä ja lempihahmoni siitä oli tietenkin Flutter ponien kuningatar Rosedust. Kyseinen elokuva on surullisen kuuluisa suomidubbauksistaan, joissa laulutkin on vain lausuttu epämääräisesti päälle. Jännä, ettei äänenlaatu lapsena häirinnyt sen enempää. Nyt lähinnä vain hekottelee.



English:

I bought my first Flutter Ponies! Rosedust and Honeysuckle are missing their wings but they are still beautiful. Ok, after new hairstyles and proper cleaning they are. 

When I was child Rosedust used to be my favourite character from the movie "The End of Flutter Valley."

1 kommentti:

Piristä minua kommentilla! :)