19. syyskuuta 2015

Meikkiä pojalle

Tein Edwinille jälleen uuden meikin. Pojan perusilme ja meikin värimaailma pysyivät samoina, mutta panostin tällä kertaa enemmän blushaukseen ja silmiin.


Muutama kuva Edvinistä peruukin kanssa. Vaihdoin pojalle silmät, joissa on pienemmät iirikset ja koko olemus muuttui kertaheitolla. Jännittävää huomata kuinka paljon merkitystä nuken silmillä ja niiden koolla on! Lisäksi Edvin sai uuden peruukin (tai oikeastaan lainailee Sifren peruukkia).

Olen tilannut Edvinille uudet silmät ja peruukin. Mutta niiden saapuminen ottaa aikansa. Näiden myötä ajattelin uudistaa myös pojan vaatekaappia.





Valokuvia katsellessa jokin Edvinin kulmissa häiritsee. Ne saisivat mielestäni olla aavistuksen tummemmat ja alkaa alempaa tai olla lähempänä toisiaan. No, ompa ideaa siitä mitä muutan, kun meikkaan pojan taas seuraavan kerran!

4 kommenttia:

  1. Apua iik aah uuh♥♥ Pitkät hiukset poikanukella ovat ikuinen rakkauteni♥ Edvinillekkin sopii hyvin~♥

    Meikki on kaunis, hyvin samantyyppinen kuin vanha, joten muutos ei ole liian raju. Tykkään noista kulmista paljon♥

    -Pussiahma-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitkät hiukset poikanukeilla ovat minunkin heikkouteni. Jostain syystä keksin vasta nyt kokeilla niitä Edvinille! Onneksi sopivat! :D

      Poista
  2. Kuinkakohan monesti olet muokannutEdvinin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt Edvinille meikin kolme kertaa. Kerran nuken saapuessa vuosi sitten, toisen kerran puoli vuotta sitten ja nyt tämän uusimman.

      Peruukkia vaihtelen kaikille nukeille vähän photoshoottien ja vaatteiden mukaan. Nukeillani on laatikollinen peruukkeja! :,D

      Poista

Piristä minua kommentilla! :)