Glittery Sweetheart Sister Ponies -sarjan Starflash, saapui kokoelmani jatkoksi. Tämä siskoponi olikin viimeinen, joka minulta puuttui sarjan neljästä ponista. Täten sain toisen ponisarjan täyteen, jeij!
Starflash on hienossa kunnossa. Glitterit olivat tallella, korvakoru ehjä ja koko poni muutenkin siisti. Karvat ja tinselit oikenivat suoristimella. Ja koska poni tuli pienen lotin mukana, niin sille taisi jäädä hintaa muutama dollari. Ihana Ebay, siis silloin harvoin kun onnistaa!
Ja vielä kuva koko kimallussarjasta.
En aluksi ollut kovin innostunut SHS -poneista. Luultavasti siksi, koska en lapsena omistanut yhtäkään sellaista. Rehellisesti sanottuna, näin livenä ensimmäisen SHS -mallisen ponin, kun ostin sellaisen. Ostin Bright Nightin mielenkiinnosta. Ja ihastuin tietenkin. Sitten tulikin hinku kerätä koko sarja täyteen. Ihania nämä ovat!
21. heinäkuuta 2011
Glitterisiskot
11. heinäkuuta 2011
Peachy ja pörröpää
Viimeaikojen ponihankintoihin kuuluvat Peachy ja Sweet Lily.
Peachy on ensimmäinen Italy ponini. Poni on mukavassa kunnossa, mutta siinä on muutama epäilyttävästi syöpäpistettä muistuttava jälki. Pari pistettä näkyy hyvin alemmassa kuvassa. Olen elänyt siinä uskossa, että Italyille tulee harvemmin syöpää, joten täytynee olla aika huono-onninen, että onkii käsiinsä sellaisen version. No, pitänee laittaa kattilat porisemaan!
Sweet Lily kuuluu Perfume Puff Ponies -sarjaan. Sarjan ponien karvat ovat peheät, ilmavat ja pumpulimaiset. Sweet Lily päätyi minulle viiden ponin lotin mukana ja on ensimmäinen pörröpäinen ponini. Hiukan päänvaivaa tuotti se, miten noita karvoja hoitaa. Tyydyin lopulta vain siistimään hiukan yhteen klimppautuneita osioita. Ihana poni, vaikka aluksi hiukan oudoksuinkin!
Sweet Lilystä oli enemmänkin kuvia, mutta onnistuin hukuttamaan ne koneeni syövereihin. Onneksi tuo selkein kokokuva kuitenkin löytyi. Pitänee kuvailla sitä joskus uudestaan.

8. heinäkuuta 2011
Tex & Birthday
Englannista kotiutuivat Big Brother Pony Tex ja Birthday Pony. Tämä kaksikko oli hyvin odotettu.
Tex on vuodelta 1987 ja nyt toinen omistamani poikaponi. Tämä Ori on hienossa kunnossa, mitä nyt hieman pintalikaa, joka lähti pesussa pois.
Birthday Poni on vuodelta 1991. Tämä poni ei ole ollut aivan yhtä onnekas kui Tex. Ponissa oli paljon pintalikaa, tussi ja kuulakynän jälkiä, sekä karvoja oltiin pätkitty. Ponin hännän serpentiineistä ei ole tietoakaan. Lisäksi tinselit ovat melkein kuluneet pois. Positiivista kuitenkin, että ponilla on ilmeisesti leikitty ahkerasti.
Tässä vielä lähikuvaa pahimmista tusseista. Hankasin niitä ties millä, mutta vaalenivat vain hiukan. Pitää yrittää vielä aurinkohoitoa.

4. heinäkuuta 2011
Flurryn kunnostus
Windy Wing Ponies -sarjan Flurryja saapui minulle jokin aika sitten kaksin kappalein. Kunnostin siivekkään ja jätin siivettömän odottelemaan innostusta siipien tekoon. En tajunnut ottaa yksityiskuvaa siivekkäästä ennen kunnostusta, joten liitin tähän mauttomasti jo aikaisemmin laittamani kuvan.
Siivekäs Flurry oli melko likainen, sen karvat oli kunnolla kynitti ja siinä oli kirkkaita tussitahroja. Siivet olivat kuitenkin ehjät, symboli kunnossa ja maalit olivat muutenkin siistit.
Aluksi pesin ponin. Pään irrottamisessa oli kova urakka ja annoin sen lopulta avokin hoidettavaksi. Seuraava ongelma olikin sitten pihdit. Omat (siis avokin) kapeimmat pihdit olivat aivan liian isot pieneen päähän. Avokki jälleen kerran pelasti tilanteen ja haki kaupasta minulle sopivat pihdit.
Pintalika lähti pesussa ja tussi tahrat irtovat taikasienellä, kunhan ensin kuurasin niitä ahkerasti. Sieneen kului soma kolo. Roottasin uudet karvat Flurrylle kahden langan menetelmällä, jossa avainasemassa olivat neula, pihdit ja hammaslanka. Griffinin tutoriaali näppärään menetelmään löytyy täältä.
Karvana Dolly Hairin Pussycat.
Vielä uusi häntä ja viimeistely latvakiharoilla. Kaunis keijuponi Flurrysta lopulta kouriutui!

Flurry halusi ehdottomasti poseerata teemaan liittyvässä paikassa, kukkien keskellä. Joten mikäpä sitä sitten estämään. Tuohon lumihiutalesymboliin olisi kyllä sopinut paremmin talvimaisema.
Tunnisteet:
Dolly Hair,
kunnostukset,
roottaus,
Windy Wing
3. heinäkuuta 2011
Rainbow Babies
Lähiaikojen hankintoihin kuului ponilotti, jossa on viisi ponia. Kaksi poneista olivat Baby Rainbow Ponies sarjan pikkuponeja. Ponit ovat vuodelta 1991.
Baby Starbow:n harjakset ovat täyspitkät ja symbolit hyvät, mutta silmissä ja poskipunissa on pientä kulumaa. Poni oli todella likainen, mutta kunnon kuurauksella harmaa pinta paljasti valkoisen pohjan. Nätti pikkuinen tästä lopulta tuli!
Baby Sunribbon on toinen laatikosta paljastuneista Baby Rainbow Poneista. Pikkuinen pääsi myös tehokylpyyn. Luulin aluksi ponia vähertäväksi, mutta lian irrottua se paljastuikin hailakan siniseksi. Ponin symbolit ja silmät ovat ok kunnossa, mutta poskipunista ei ole tietoakaan.
Lopuksi vielä kaverikuva "klik". Tästä sarjasta minulla ei vielä ole enempää poneja, mutta nyt onkin hyvä syy alkaa metsästää niitä.

1. heinäkuuta 2011
G3 -neidot
Tuoreisiin hankintoihin kuuluu viisi G3 ponia, joista yksi saapui iloisena yllätyksenä. Keräilyn alkuvaiheessa en ollut kovin innostunut näistä "uusista" poneista. Sitten löysin yhden kirpparilta ja ihastuin täysin. Nyt keräilen siis näitäkin, tosin hiukan suppeammassa mittakaavassa, kuin G1 -poneja, mutta kuitenkin.
Oranssi kroppa ja violetit karvat sopivat todella hyvin yhteen.
Tällä ponilla on todella ihastuttava symboli! Ponin häntää on hiukan parturoitu, joten se näyttää aika vaatimattomalta pitkän ja tuuhean harjan rinnalla.
Ensimmäinen G3 pegasukseni!
Tämä kaunotar on näistä poneista suosikkini! Harjakset ovat ihanan pitkät ja symboli kaunis. Tullessaan karvat olivat todella takussa, mutta suoristusraudalla uhkailu toimi jälleen kerran. Mietin pitkään laitanko ponille mehupillikiharat vai isommat latvakiharat. Ehkä jossain vaiheessa uusin kampauksen pillikiharoiksi.
Silmässä on pieni sydän!
Ponin kavion pohjasta puuttuu magneetti, mutta eipä tuo hyllystä näy. Vaaleasävyinen harja on ihana.
Kaikki ponit on puunattu kuvia varten. Eli olivat tullessaan enemmän ja vähemmän elämää nähneitä. Enimmäkseen kuitenkin vähemmän.
Island Rainbow
Oranssi kroppa ja violetit karvat sopivat todella hyvin yhteen.
Amazing Grace
Tällä ponilla on todella ihastuttava symboli! Ponin häntää on hiukan parturoitu, joten se näyttää aika vaatimattomalta pitkän ja tuuhean harjan rinnalla.
Hidden Treasure
Ensimmäinen G3 pegasukseni!
Silly Sunshine
Tämä kaunotar on näistä poneista suosikkini! Harjakset ovat ihanan pitkät ja symboli kaunis. Tullessaan karvat olivat todella takussa, mutta suoristusraudalla uhkailu toimi jälleen kerran. Mietin pitkään laitanko ponille mehupillikiharat vai isommat latvakiharat. Ehkä jossain vaiheessa uusin kampauksen pillikiharoiksi.
Silmässä on pieni sydän!
Minty
Ponin kavion pohjasta puuttuu magneetti, mutta eipä tuo hyllystä näy. Vaaleasävyinen harja on ihana.
Kaikki ponit on puunattu kuvia varten. Eli olivat tullessaan enemmän ja vähemmän elämää nähneitä. Enimmäkseen kuitenkin vähemmän.
Kurkkaus laatikkoon!
Olin tilanut ja huutanut poneja ympäri maailmaa. Ilokseni kaikki laatikot saapuivat perille samana päivänä! Voitte siis kuvitella riemuni (lapsi jouluna), kun availin laatikkoa laatikon perään. Tosin kaksi isompaa lottia odottavat vielä saapumistaan, koska sain ne Ebaysta yllättäen second change offerina. Nyt onkin sitten hyvä pitää pieni hamsteritauko ja ihailla ja kunnostella jo haalittuja poneja.
Tytöt hämmästelevät tulokkaita: "Uusi mies!"
Tulen vielä esittelemään yksitellen kaikki uudet ponit, mutten voinut vastustaa kiusausta laittaa kuvia koko satsista.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)