19. heinäkuuta 2015

Twilight Sparkle ja G4 päähahmot

Sain viimeinkin hankittua G4 Twilight Sparklen! Olen meinannut ostaa ponin jo monta kertaa, mutta joko kyseinen hahmo on aina ollut loppu, siinä on ollut jotakin vikaa tai sitten vain minun rahat ovat olleet loppu. Joka tapauksessa, nyt se on minun ja samalla sain kokoon FIM -sarjan kuusi päähahmoa.

Erikoista tässä Twilight Sparklessa on se, että ponissa on normaalia enemmän kuvioita, sen mukana tulee koru ja nimessä on "Princess". En ole katsonut sarjaa ensimmäisen kauden jälkeen, joten ilmeisesti juoni on mennyt eteenpäin!



Kokoelmani FIM -kuusikko. Suurin osa poneista on ensimmäisestä tai toisesta aallosta.





Avaamattomat Snowcatcher ja Twilight Sparkle vertailussa. 

Vuosien myötä pakkaukset ovat yksinkertaistuneet ja ponien hinnat nousseet. Lisäksi kaupassa poneja katsellessa pisti silmään, että nykyään ponilla harvemmin on enää erikoisempia kampauksia. Esimerkiksi omistamillani Fluttershyllä ja Rarityllä oli ostaessa jo nuo kivat kampaukset.

Snowcatcher on ensimmäinen ostamani G4 -poni. Jos ponin esittelypostaus kiinnostaa, niin se löytyy täältä. Ostin ponin loppuvuodesta 2011. Twilight Sparkle taas on ostettu kesällä 2015.



2 kommenttia:

  1. Suloinen ponijoukkio! Suosikkini noista on varmaankin Rarity. Vertailukuva Snowcatcherin ja Twilight Sparken välillä on hyvä, näkee miten pakkaukset ovatkaan muuttuneet!

    -Pussiahma-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä fim-ponit ovat kyllä suloisia! Minunkin suosikkini on Rarity. :)

      Kiva, että pidit vertailukuvasta! Ero pakkausten välillä on yllättävän suuri. Ja koska säilytän osan poneista pakkauksissa, niin kiinnitän tuommoiisiin huomiota.

      Poista

Piristä minua kommentilla! :)