21. lokakuuta 2015

Iso kasa ompeluksia

Olen viime aikoina ommellut jonkin verran nukkevaatetusta, mutta en ole esitellyt niitä blogissa. Ompeluksia on syntynyt yksi tai kaksi kerrallaan ja aina silloin tällöin. Otin syksyn projektiksi kaavoittaa ja ommella nukeilleni perusvaatteita, joita niillä ei tuntunut olevan tarpeeksi.

Ensimmäiseksi peruspaidat. Raidallisessa paidassa ei ole kiinnittimiä, vaan sen saa vedettyä nuken päälle pään yli. Tuo joustava kangas on ihanaa, mutta tuskallista ommella!

Tässä kuvassa Iridalla on muuten uusi Lichtin peruukki.




Violetissa raitapaidassa on takana nepparit. Tein sen ensin netistä löytämääni kaavaa kokeilemalla ja muokkaamalla, mutta en ollut tyytyväinen. Tämä oli siis harjoituspaita. Niimpä kaavoitin samalla idealla, mutta ilman neppareita tuon ylemmän paidan, johon taas olen tyytyväinen. 




Peruspaidat. Pinkin tein erityisesti Seelalle, koska sillä on niin isot rinnat muihin verrattuna.




Perus huppari. Hupparissa on edessä hakanen kiinnittimenä. Huppu menee myös peruukin päälle.




Lolihameita. Beigeraitainen on vilahtanut jo muutamissa kuvissa. Kaikki ovat hieman eri pituisia ja levyisiä. Pidän itse hirmuisesti tuosta ilmapallokankaasta!





Pikkareita ja sukat. Tein noiden lisäksi vielä parit valkoiset pikkarit reunapitsillä, joista toiset ovat alemassa kuvassa Sifren päällä.





Jokin aika sitten kaivoin virkkuukoukkunu esille, ostin pari lankaa ja aloin muistella virkkaamisen alkeita. Virkkailin muutamat yläosat mekoille, mutta alaosat ovat vielä kesken. Tässä prosessikuva.




Ensimmäinen valmis mekko Pandoran yllä. Ihastuin netissä näkemiini nukkevirkkauksiin, joten oli pakko kokeilla osaisiko sitä itsekin! Ihan hyvin tuo tuntuu toimivan, vaikka aika simppeli malli onkin.




Seuraavaksi on suunnitelmissa jatkaa keskeneräiset virkkaukset valmiiksi. Sen jälkeen teen muutaman yläosan Edvinille. Poikien vaatteita ei ole tullut ommeltua aikoihin!


6 kommenttia:

  1. Oih!♥ Olet todella taitava ompelia! (Miksi sitä ikinä sanotaan) Ihailen taitojasi! Hyvää syksyä!



    -pasteija-

    VastaaPoista
  2. Oot taitava. :) Nuo kaikki vaatteet on tosi nättejä ja ihania. ♥

    VastaaPoista
  3. Voi itku ja parku ;_;♥

    Miten voi herranjumala olla noin taitava? :O Kunnioitan ja palvon ja kumarran sinua, oi nukkevaatejumalatar Wheatear~

    Erityisesti pidin lolitahameista, hupparista ja pikkareista♥ Niin söpöjä kaikki!

    Ja vielä nämä sinun neitisi. Aah. Jokainen on omalla ihanalla tavallaan söpö, ja nukeilla on selkeä persoona♥

    Nyt vetäydyn sinne maanrakoon mistä tulinkin, heissuli~♥


    -Pussiahma-

    VastaaPoista
  4. Upeita vaatteita!! Varsinkin noi virkatut yläosat, voi vitsi!! Mekot on kanssa todella söpöjä, ite tykkään erityisesti tosta vaaleansinertävästä kankaasta. :)

    VastaaPoista
  5. Sun nukkes ja nuo vaatteet on niin ♡♡♡♡♡!

    VastaaPoista
  6. Pasteija, kiitos! <3

    Siniirr, kiitos! Mukavaa, että pidät. :)

    Pussiahma, heh, kiitos! Myös neidit kiittelevät kovasti kehuista! :D

    Janina, kiitos! Kiva kuulla, että virkatut mekot näyttävät hyvältä. Olin onnellisesti unohtanut kaiken virkkauksesta, niin pitit harjoitella hetki perusteita ja kehitellä tuo malli netissä bongattujen kuvien ja oman pään pohjalta. Onneksi ei tullut ihan turhaa työtä tehtyä, vaan istuvat kivasti nukelle! :D

    Iiris Ala-Korpi, kiitos! <3

    VastaaPoista

Piristä minua kommentilla! :)