Ostin jokin aika sitten Sifrelle uuden peruukin. Tämä on alpakkaa ja toisen harrastajan tekemä. Olen jo pidemmän aikaa haaveillut alpakkaperuukeista, mutta en ole malttanut hankkia, koska ne ovat mielestäni melkoisen hintavia, eikä minulla ollut kokemusta niistä ennakkoon. Tämä peruukki oli kuitenkin myynnissä kohtuullisella hinnalla.
Ihastuin alpakkaperuukkiin välittömästi! Se on ihanan pehmeä, kauniisti asettuva ja helposti aseteltavissa kampauksille. Sekä tietenkin kaunis! Pidän hirmuisesti tuosta pinkin sävystä, sekä siitä, miten se sopii Sifren tyyliin. Hänellä oli siis ennen hennon vaaleanpunainen kuituperuukki.
Ja nyt seuraa nukkeilijan shoppailuholismin oireita...
Täytyy myöntää, että hullaannuin hieman tuosta villaperuukista. Hipelöytyäni sitä aikani, painuin Etsyyn ja aloin etsiä peruukintekijöitä. Hinnat vähän kirpaisivat, mutta lopulta tilasin sieltä toisen peruukin. Kun tämä kotiutui, niin huomasin, että se sopi täydellisesti suurimmalla osalle nukeistani. Yleensä peruukit sopivat ehkä yhdelle, jos edes sille (olen vähän nuuka niissä). Sovittelujen ja pitkän harkinnan seurauksena menin ja tilasin pari lisää. Ja sitten parin viikon päästä vielä pari... Osa peruukeista on "made to order", joten niiden valmistumisessa menee aikansa.
Jokin napsahti päässäni ja päätin, että nyt menee kaikkien nukkejen peruukit uusintaan kerralla. Tai ainakin suurimman osan. Sitten silmäni osuivat Frappzillan joulueventtiin, josta kerron omat kokemukseni vielä myöhemmin jahka peruukit kotiutuvat. Joka tapauksessa innostuin tilamaan sieltä peräti neljä peruukkia! Nämä peruukit on valmistettu soijasta, joka on materiaalina hieman erilaista kuin alpakka. Minulla ei ole kokemusta soijasta, mutta peruukit olivat niin hienoja, etten malttanut olla käyttämättä eventtiä hyväkseni. Hups. En edes uskalla laskea paljonko tuhlasin peruukkeihin marras- ja joulukuussa.
Eikä siinä vielä kaikki!
Tilattuani yhden nuken arvosta peruukkeja, päätin etten hetkeen osta yhtään mitään nukeille. En varmasti.
Sitten aloin laskea keille kaikille pitäisi uusia meikki ja tilasin uusia meikkausvälineitä. Koska ne voidaan laskea taidetarvikkeisiin, niin niitä ei tarvitse ynnätä nukkemenoihin. Kätevää, eikö?
Meikkejä miettiessäni huomasin, että yksi nukeistani tarvitsee uudet uretaanisilmät. Käytin yhden iltapäivän siihen, että vertailin Oscardollin ja Makoeyesin silmiä ja selailin omistajakuvia netistä. Olen melko tarkka silmien suhteen ja ne ovat kalliita, joten niitä on hyvä hankkia harkiten ja tarpeeseen. Ja koska minulla on molempia merkkejä ennestään, niin olen todennut ne hyviksi firmoiksi. Lopulta päädyin Makoeyesiin, koska silmät tulevat ihmisnukelle ja Makolle oli ilmestynyt uusi silmäsarja: OZ. Täytyihän se testata!
Turvallisin postitusvaihtoehto oli EMS, joka on kallis. Niimpä oli fiksuinta tilata useammat silmät samoilla postareilla. Koska valinta oli vaikea, niin tilasin kaikki neljä vaihtoehtoa, joiden väliltä yritin päättää. Pari päivää myöhemmin ostin vielä yhdet käytetyt Oscardollin silmät.
"En osta mitään nukeille" -suunnitelmani kesti peräti kaksi viikkoa.
Onneksi kaikki tilaamani jutut tulevat tarpeeseen ja selittyvät sillä, etten viime vuonna hankkinut kovin paljoa uutta. Joskus sitä vain miettii, kuinka paljon rahaa vähästään tulee ihan vahingossa syytäneeksi nukkeihin. Ihan huomaamattaan. Keskusteltuani aiheesta muiden nukkeilijoiden kanssa, voin lohduttautua sillä, etten ole ainoa, jolle sattuu yllättäviä, nukkeaiheisia heräteostoksia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Piristä minua kommentilla! :)