30. syyskuuta 2012

Rochelle

Kotiutin eilen signature Rochellen. Rochelle Goule on gargoilien tytär. En aluksi oikein pitänyt tästä nukesta, koska mielestäni sen silmät olivat liian isot ja toivat mieleen lähinnä Bratz -nuken. Kun näin nuken kaupassa, niin se olikin todella nätti. Rochellen kasvoissa on jotakin jännän eläimellistä ja nuken kasvonpiirteet eroavat muutenkin vähän sarjan muista hahmoista. Lisäksi tykkään kovasti noista siivistä.

Väriteemana pinkki ja harmaa toimivat tosi hyvin yhdessä. Lisäksi Rochellen asu on mielestäni sarjan hienoimpia. Rochellesta tuli äkkiä suosikkini.




Kaupassa oli kaksi nukkea joiden välillä arvoin. Kummankin ihon yksityiskohdat vaihtelivat ja ne näyttivät muutenkin vähän erilaisilta. Nappasin lopulta nukeista sen, jolla oli pidempi otsatukka ja enemmän tummia pisteitä kasvoissa.


Rochellen ihanat kengät. Nuo sukatkin ovat tosi söötit.


English:

My newest Monster High doll is signature Rochelle Goyle. She is the daughter of The Gargoule. I didn´t like this doll until I saw her at the store. And now Rochelle is my favorite! The combination of grey and pink is really pretty.

29. syyskuuta 2012

Love Melody kauneushoitolassa

Twice as Fancy -sarjan Love Melody on pyörinyt kunnostettavien laatikon pohjalla melkein vuoden. Jostain syystä ponin kunnostus siirtyi siirtymistään. Pari päivää sitten sain viimeinkin aikaiseksi kunnostaa ponin.

Ponissa oli jonkin verran pintalikaa ja pää näytti aavistuksen vaaleammalta, kuin vartalo. Etujalassa on tumma tussitahra ja ponilla on asentovirhe. Lisäksi poni on käynyt etevällä parturilla: takkuisista ja haalistuneista karvoista, vain muutama on täyspitkiä. Suurin osa karvoista oli ihan nysäksi leikelty (vaikka kuvassa tuuheammalta näyttääkin).


Pintalika lähti melkoisen hyvin taikasienellä. Lisäksi uitin vartaloa vähän aikaa Vanishissa ja se kirkastui hieman. Ainakin minun silmääni sävy vastaa nyt suhteellisen hyvin pään sävyä. Tussitahraa en saanut pois, mutta roottasin ponille uudet karvat. En raaskinut leikata uutta harjaa ja häntää oikean mittaisiksi, joten jätin ne hiukan normaalia pidemmiksi. Kyllä tästä ihan hyllykelpoinen tamma tuli!




Shortly in English:

I bought Love Melody one year ago. I have been really lazy with her. Finally I desided to repair her. I washed her and reroot new hair. Now se looks cute again! New hair is a bit too long but I didn´t want to cut it any shorter.

26. syyskuuta 2012

Skull Shores Black & White Frankie

Vielä yksi Monsteri -aiheinen postaus, sillä en malttanut jättää tämän ihanuuden esittelyä myöhemmälle. Tänään postissa saapui uusin hankintani: Skull Shores Black & White Frankie. Kyseessä on siis täysin mustavalkoinen -nukke. Minusta on tämä on ihanan erikoinen versio Frankiesta.

Erityisesti pidän tuosta lyhyestä, vintage -henkisestä polkkatukasta. Tosin hiukset tuntuvat olevan tosi paksun "liiman" peitossa. Ilmeisesti Mattel halusi varmistaa, ettei yksikään karva pääse liikahtamaan pakkauksessa. -Ei pelkoa!



Frankiella on yllään hauskan mallinen uimapuku. Tuli ihan kylmä, kun näillä keleillä kuvailin uimapukuun puettua nukkea parvekkeella.



Sairasloman kunniaksi aloin väsätä myös Frankielle omaa mekkoa, mutta se on vielä vaiheessa, koska en osaa päättää mitä koristuksia siihen laitan. Saatan tosin jättää sen myös yksinkertaiseksi, jos en muuta keksi. Mekosta lisää siis joskus myöhemmin.


Shortly in English:

Skull Shore black & white Frankie is my newest Monster High doll. I really like her style! I am also planning to make a custom dress for her.

23. syyskuuta 2012

Draculauran uusi mekko

Jotta Draculauran ei tarvitsisi kyyhöttää koko talvea uimapuvussa, niin tein sille uuden mekon ompelukorin jämätilkusta. Olen nyt sairaslomalla, niin pystyin hyvällä omatunnolla käyttämään päivän harrastuksiin. Lepoa sekin! Ompeleminen tosin olisi ollut hieman helpompaa, jos oloni olisi ollut parempi (lisäksi noi lääkkeet on vähän turhan tehokkaita...) ja jos olisin löytänyt jostain suoraan sopivat kaavat. Mutta kävi se näinkin!



 Lähikuvassa näkyy vähän yläosan leikkauksia.



Draculaura sai entistä romanttisemman tyylin. Pitsinen hiusklipsi on H&M:stä.



Kaavat, joista lähdin muokkaamaan mekon yläosaa, löytyy täältä. Lisäsin yläosaan yksityiskohtien lisäksi mm. prinsessaleikkauksen. Alaosaan en käyttänyt kaavoja, vaan käytin kaiken kankaan mitä oli jäljellä. Mekon alaosa on tehty kolmesta palasta ja yläosa viidestä.

Mitäs tykkäsitte mekosta? Minusta se onnistui ihan hyvin, ottaen huomioon, että se on ensimmäinen Monster High -nukelle tekemäni vaate. Tai ylipäätään ensimmäinen nukenvaate sitten ala-asteen.


Shortly in English:

I made a custom dress for Draculaura. I was sick so I had some time to sew. I think it turned out quite nice. 

21. syyskuuta 2012

Skull Shores Draculaura

Minä sorruin ja kävin viimein hakemassa oman MH -nuken kaupasta. Aluksi en oikein pitänyt näistä nukeista, sillä niiden ruumiinrakenne on niin epärealistinen ja huulet ja silmät liian suuret bratz -nukkejen tapaan. Jokin tuossa kauhuteemassa kuitenkin kolahti. Etenkin, kun satun tykkäämään kauhuelokuvista, tarinoista, kirjallisuudesta, jne. Seurattuani muiden keräilijöiden blogeista kirjoituksia näistä nukeista, aloin itsekin lämmetä näille. Ja näin kävi.


Olin jo aikoja sitten päättänyt, että ostan ensimmäiseksi joko Operettan tai Cleon. Kaupassa kuitenkin satuin vilkaisemaan tätä Draculauraa ja se pääsi oitis suosikikseni. Pidän erityisesti Skull Shoresin Draculaurasta siksi, että sillä on suu kiinni. Lisäksi tällä nukella ei ole liikaa meikkiä. Mielestäni nuken hampaat näyttävät vähän oudoilta niissä versioissa, joissa nuken suu on auki. Onko kukaan muu kiinnittänyt asiaan huomiota?





Lopuksi vielä Draculauran kengät. Minusta nämä ovat ihanat! Korkoina on pienet ankkurit.

18. syyskuuta 2012

G3: Rainbow Swirl

Paistaa se päivä joskus risukasaankin! Löysin kirpparilta G3 Rainbow Swirlin. Sinänsä tapahtuma on jo jonkin sortin ihme, koska tämän kaupungin kirppareilta löytyy todella harvoin poneja. Olen siis löytänyt poneja kirppareilta tasan kolme kertaa: kaksi G3 -ponia ja yhden G1 -ponin. G1 ponia en edes silloin ostanut, koska se oli erittäin huonokuntoinen kimallevartaloponi. (Ja sillä tuli mukana hirmuinen satsi feikkejä. Mihin nyt nekin olisi tunkenut?)

Eilisen kirppisreissulla törmäsin myös todella moneen feikkiin. Suurin osa feikki-Lanardeja ja osassa iloinen teksti: "My Little Pony". Nooh, onhan niitä nähty. Mutta harvemmin noin montaa yhdellä reissulla. Feikkejä tuntui pursuavan miltei jokaisesta kojusta. Ehdin aina riemastua värikkäästä hännästä ja kappas, taas feikki!

Mutta palataan aiheeseen. Löytöni on siis G3 Rainbow Swirl. Ei mikään harvinaisuus, mutta puuttui sopivasti kokoelmasta. Rainbow Swirl on vuodelta 2002. Jalassa magneetti tallella ja kaikki karvat leikkaamatta. Kovin pintalikainen ja hieman takkuinen poni kuitenkin oli. Lisäksi sillä oli mukana jonkinlainen korisysteemi.


Poni pääsi kylpyyn, taikasienikäsittelyyn ja kampaajalle. Laitoin sille mehupillikiharat, koska ne tuntuivat jotenkin sopivan tuohon diva -poseen. Ponin hännän oranssit ja vihreät karvat olivat sekoittuneet ihanaksi oksennuksen väriseksi ruskeaksi. Erottelin värit omille kiehkuroilleen.



Ja tunnelmointia luonnonvalossa.



Tässä vielä kuva korisysteemistä. Milleköhän tämä voisi kuulua?


16. syyskuuta 2012

Day 10: Toiveponi

Kymmenennen päivän kuvahaasteessa on kuva toiveponistani. Näitä olisi vaikka kuinka paljon! Want listini on pitkä ja siihen vielä päälle kaikki ihanat nirvanat ja harvinaisuudet, nam! Mutta lähdin liikkeelle siitä, että tässä haetaan nyt sitä toiveiden ponia ja eikä sitä ponia, jota olen seuraavaksi hankkimassa.

Joten pitkän harkinnan jälkeen päädyin Ice Crystaliin. Ice Crystal kuuluu Mountain Boy Ponies -sarjaan. Ja on kaikin puolin vähän liian tyyris hankinta opiskelijakukkarolleni. Mutta kovin ihana se on!



Kuvat pöllitty täältä ja täältä.

14. syyskuuta 2012

Day 9: Poni, josta en luopuisi

Yhdeksännen päivän kuvahaasteessa on kuva siitä ponista, josta et koskaan suostuisi luopumaan. Pitkän harkinnan jälkeen päädyin lopulta Baby Mischiefiin.

Baby Mischief on elämää nähnyt poni, joka kaikin puolin kulahtanut. Tinseleistä suurin osa on huvennut, karvat kuivat ja pätkitty ja lisäksi ponin maalit ovat kuluneet. Ja tottakai poni on myös sopivasti haalistunut. Olen alun perin saanut Baby Mischief vanhemmiltani tuliaisiksi Pariisin matkalta. Koska nimesin lapsena kaikki leluni, niin myös Baby Mischief sai symbolinsa mukaan uuden nimen: Leija.



 Tuon hopeisen sydämen avokki taiteili hopealangasta. <3


12. syyskuuta 2012

Day 8: Hauska ponikuva

Kuvahaaste jatkuu hauskalla ponikuvalla. Glow lennähti chinchillahäkin päälle ja herätti asukkaan huomion. Chinhilla alkoi heti tehdä tuttavuutta ponin kanssa.







Yritin lisäillä kuvia perinteisesti Photopucketin kautta, mutta jostain syystä upload -nappula puuttui lataussivulta. On puuttunut jo monta päivää. Lieneekö tämä sivuston hienovarainen vihjaus siitä, että kuvapankki on tunnukseni osalta täynnä vai onko sivustolla jokin muu vika? Kellään muulla vastaavaa ongelmaa?

11. syyskuuta 2012

Day 7: Kuva aarreponista

Aloitin viime talvena 15 päivän kuvahaasteen, jota en ikinä saanut valmiiksi. Nyt innostuin jatkamaan haasteen loppuun. Ensimmäiset osat kuvahaasteesta löytyy "kuvahaaste" -tunnisteen takaa.

Seitsemännen päivän aiheena, oli kuva aarreponista. Kokoelmassani ei ole yhtään nirvanaa tai muuten erikoisen arvokasta ponia. Niimpä mittaankin usein ponieni arvoa tunnearvon mukaan.

Aarreponini on Tropical Ponies -sarjan Tootie Tails. Tootie Tails on ihanan raikas ja kesäinen poni, josta tulee aina mieleen mahtavat etelän matkat ja pinacoladat! Hinguin ponia pitkään, kunnes viimein löysin sopivan (hintaisen) Ebaysta. Pienen taistelun jälkeen voitin ponin itselleni. Onnekseni poni sattui olemaan vielä loistavassa kunnossa. Siis kaikin puolin ihana!



Kuvissa Tootie Tails poseeraa vuodenaikaan sopivasti omenoiden kanssa. Olisin kyllä laittanut ananaksen ja jonkun drinkin eteen, mutta ei sattunut olemaan kumpaakaan käsillä. No, omenat ovat hyviä nekin.

4. syyskuuta 2012

Kesän vappupallo

Olen palannut! :)

Blogi on elellyt kesän hiljaiseloa, mutta yritän herättää sen henkiin syksyn kulueassa. Kevät ja kesä meni pelottavan hektisesti ja koko lyhyen loman ajan juoksin vain paikasta toiseen. Eipä noi kiireet syksylläkään hellitä, mutta aikataulut on järkevämmät kuitenkin.

Vappuna ihailin muutamassa blogissakin vilahtaneita ponipalloja, mutta en malttanut ostaa omaa. Kesällä törmäsin suhteellisen edulliseen ponitikkupalloon ja se oli pakko saada! Pallo on tosi söötti. Ihailin sitä pari päivää ja annoin sitten lahjaksi kummitytölle, joka ilahtui siitä vähintään yhtä paljon, kuin minäkin.



Jos ensi vappuna (tai kesänä) malttaisi ostaa itsellekin? :)