30. marraskuuta 2012

Syksyisiä monsterikuvia

Koska ulkona on liikaa pakkasta, niin päätin julkaista syksyisiä valokuvia. Napsin kuvat jo pari kuukautta sitten, mutta en saanut laitettua blogiin asti. Parempi myöhään, kuin ei ollenkaan!

Kuvauksiin pääsivät Lagoona, Operetta ja Rochelle.






English:

Some autumn photos of  my Monster High dolls. I took these pics two monts ago but better now than ever!

29. marraskuuta 2012

Day 15 - Kuva poniperheestä

Kuvahaasteen viidestoista ja viimeinen osa on kuva poniperheestä. Aluksi mietin kuvaavani Loving Family Ponies -sarjan poneja, mutta sitten päätin yhdistellä poneista oman perheen.

Minusta nämä ponit sopivat sävyiltään hyvin perheeksi. Serena ja Salty ovat komeilleet vitriinissäni pariskuntana vaikka kuinka kauan.


Kyseinen perhekokonaisuus on ollut noin vuosi sitten esillä myös Paratiisikartano -blogin missikisojen juoruosiossa, kun ehdokkaani Serenan "salaperhe" tuli julki. Serena oli aikaisemmin esitellyt puolisonsa, joka ei suinkaan ollut kuvassa komeileva ori, vaan Tex... Alla Serenan skuuppikuva. 

Ja selvennökseksi vielä, että kyseessä oli siis poniaiheinen valokuvakilpailu.


English:

This is the last part of 15 days photoshoot. So here is a photo of ponyfamily.

25. marraskuuta 2012

Ghouls Rule Abbey

Mietin pitkään minkä version Abbeystä haluaisin. Aluksi en ollut hahmosta kovin innoissani, mutta Ghouls Rule elokuvassa Abbey oli niin valloittava, että se täytyi saada. Pidän eniten Abbeyn vaaleahuulisista versiosta, kuten Skul Shoresista ja Ghouls Rulesta. Loistava Abbeyn kasvovertailu löytyy Monsta High Nuket -blogista, täältä. Eri versioiden välillä on suhteellisen paljon eroja meikissä ja yleisilmeessä.

Koska minulla on SS nukkeja on jo kolme, niin päädyin näyttävään Ghouls Ruleen. Ghouls Rule Abbey on Walmart exclusive ja sitä ei myydä suomessa. Tilasin nuken englannista. Ja hyvää kannatti jälleen odotella, sillä GR Abbey on upea! Olen ihan myyty tälle kimaltelevalle nukelle.


Abbeyllä on muihin Ghouls Rule nukkeihin verrattuna herkkä, vaalea meikki. Nuken huulet ovat vaaleat ja silmäkulmista lähtee kauniit lumihiutaleet.



Sivuprofiili. Nuken asuun kuuluu siniset muovihärpäkkeet (olkapäillä), joista en ollut ihan niin innoissani. Tuo panta taas on ihanan talvinen.


Abbeyn jäiset kengät. Nuken jalka kuultaa kenkien läpi ja korkoina on jääpuikot.


Nuken mukana tulivat myös Abbeyn tuomiset juhlia varten. Eli soma kakku, jossa on koristeena hattupäinen hämähäkki. Kakkua kannattelee teline, joka muodostuu luisista käsistä. Tuo kakku alustoineen on siis irrallinen. Vieressä Abbeyn korimainen käsilaukku.


Abbeyn asu ilman sinisiä muovijuttuja. Mekko on tosi nätti ja siinä on ihania yksityiskohtia. Abbeyn teemaan sopien kokonaisuus on talvinen ja tuo vahvasti mieleen huurteen ja jään.


English:

My Ghouls Rule Abbey finally arrive! I bought her from England. This doll is Walmart exclusive so they don´t sell her in Finland. This Abbey is really pretty! Her outfit reminds me of winter and she as lovely light makeup.

23. marraskuuta 2012

Day 14: Kuva ponista ja ei-ponilelusta.

Neljännentoista päivän kuvahaasteena on kuva ponista ja jostain toisesta lelusta. Kaikki varmasti yllättyvät suuresti, kun valitsin toiseksi leluksi Monster High nuken. Rarity ja Cleo ovat kumpikin suhteellisen turhamaisia hahmoja ja sopivat siksi poseeraamaan samaan kuvaan. Tosin siinä missä Rarity auttaa aina ystäviään, niin Cleo on melkoisen itsekeskeinen.




English:

This is one part of 15 days photoshoot. So here is a pic about My little pony and other toy: Rarity  and Monster High Cleo.

21. marraskuuta 2012

Nefera de Nile

Nefera saapui kokoelmaani yhdessä siskonsa Cleon (Schools Out) kanssa. Nefera on Cleon isosisko ja muita monsterityttöjä vanhempi. Siksi Nefera on aavistuksen pidempi ja muodokkaampi, kuin perus monsterit.


Nefera on esikuvansa Nefertitin tavoin todella sievä. Nefertiti oli kauneudesta kuulu, muinaisen egyptin kuningatar. Neferan kasvoissa on myös jotakin ovelaa ja päättäväistä. Monster High sarjassa valokuvamalli Nefera on melkosen juonitteleva ja itsetietoinen tyyppi.




Neferan kengät. Näissä on ihanan paljon yksityiskohtia! Korkoina on sähisevät kobrat.


Neferan mukana tuli tämän lemmikki, pillerinpyörittäjä Azura.



Cleo ja Nefera haluaisivat kumpikin olla keskellä sisaruskuvaa.

Nefera: "Nämä ovat minun kuvaukseni, häivy sisko!"
Cleo: "Pyh, kuka nyt sinua kuvaisi, kun minäkin olen paikalla."


English:

I bought Nefera from another collector. Nefera is Cleo´s big sister and so a bit older, taller and curvier than other monster girls. Neferas pet is a cute scarab beetle named Azura.

19. marraskuuta 2012

Braided Beauty

Brush ´n Grow Ponies -sarjan Braided Beauty lennähti merten yli ja laskeutui ponilaumaani. BB oli nähnyt hieman elämää, joten tarjosin neidolle hemmottelua salongissa. Poni sai pesun, taikasienihoidon, jouhien suoristuksen ja kampauksen. Huikean pitkän harjan valkoinen osa oli aluksi yhtä takkupalloa.

Braided Beauty on toinen Brush ´n Grow Ponies -sarjan ponini. Välttelin näitä poneja pitkään niiden mekanismin takia, sillä liikkuvan pään ansiosta kaulasauma tuntuu repsottavan. Livenä kaulasauma ei kuitenkaan häiritse niin paljon, kuin pelkäsin.




Braided Beauty on vuodelta 1985. 27 vuoden jälkeen ponin mekanisti toimii yhä! Kun ponin päätä kääntää, niin häntää kelautuu ponin sisälle. Hännän pituutta voi siis muutella.


English:

Braided Beauty is my second Brush ´n Grow Pony. She has a lovely mane and tail but I needed to gave them a good treament. Braided Beauty is made 1985. After 27 years her mechanism still works! When you wave her head her tail will grow.

17. marraskuuta 2012

School´s Out Cleo

School´s out eli wave 2 Cleo on suosikki versioni Cleosta. Metsästin nukkea pitkään kaupoista, nettikaupoista ja ebaysta. Viimein sain ostettua yhden kohtuu hinnalla toiselta keräilijältä. Tämä Cleo saapui Itävallasta Nefera siskonsa kanssa. Olisin saanut siskosen myös lähimmästä marketista, mutta sain paljon halvemmalla yhdessä Cleon kanssa. Neferan esittelen pian omassa postauksessa.


Tykkään tästä Cleosta erityisesti sen hiusten ja kasvojen takia. Vino ostatukka on hieno ja turkoosat raidat ihania. Tinseliä on, muttei yhtään likaa. Cleon meikki on näyttävä ja huulissa peräti kahta sävyä. Ja mikä parasta, nuken silmät eivät harita juuri lainkaan! Lisäksi tuo asu on tosi kiva.




Ihanat kengät! Korkoina on kultaiset tiimalasit ja edessä kultaiset napit. Tykkään erityisesti sellaisista monsterikengistä, joissa on vähintään kahta eri sävyä. Kengät näyttävät heti paljon panostetummilta, eikä suoraan muotista nostetuilta.



Signature Cleo ja Ghouls Rule Cleo. Miten nämä kaksi voivatkin olla niin eri näköisiä? Meikit, kulmat ja hiuset ovat ihan erilaiset. Lisäksi Ghouls Rulen iho on aavistuksen punertavampi.

Kummasta Cleosta pidätte enemmän? Olisi myös hauska kuulla mikä on suosikkiversionne kaikista Cleoista?  Cleo nuket tuntuvat eroavan toisistaan suhteellisen paljon.


English:

I bought Schools Out Cleo from another collector. She is stunning! And my favourite version of  Cleos. I like her hair and makeup. And she doesn´t have wonky eyes.

Schools Out Cleo and Ghouls Rule Cleo looks really different! Which one you prefer?

15. marraskuuta 2012

Venus McFlytrap

Viimeinkin Venus rantautui myös kylmään pohjolaan! Muualla näitä onkin ollut jo vaikka kuinka kauan kaupoissa. Venus on kasvihirviöiden tytär ja eroaa muista sarjan nukeista kivasti punk -henkisyytensä vuoksi.

Erityistä nukessa on pitkä ja värikäs tukka, jossa näyttävä sivusiili. Lisäksi nuken käsiä ja jalkoja kiertävät köynnökset. Venuksesta tulee mieleen Batman -elokuvasta tuttu Poison Ivy.


Kaupan hyllyllä oli peräti kuusi Venusta, kun valitsin omani. Kuudesta nukesta vain yksi miellytti silmää. Muut näyttivät jotenkin tylsiltä. En oikein tiedä mikä niissä oli, kun eivät vedonneet samalla tavalla.


Venuksen mukana tuli tytön lemmikki, lihansyöjäkasvi Chewlian.



Venuksella on ihanat kengät! Kengännauhoista tulee mieleen köynnökset ja kärjessä virnistävät samanlaiset hampaat, kuin Chewlianilla.


On se vain nätti.


English:

Finally I found Venus! Venus is a daughter of the Pland Monster. Her cute plant-pet is called Chewlian. Venus has neat style and I like her hair. And like all Monster High dolls, she has awesome shoes!

13. marraskuuta 2012

Day 13 - Kuva ponikaveruksista.

Kuvahaaste jatkuu!

Kolmannentoista päivän haasteena on kuva ponikaveruksista. Kuvaan valitsin Up, Up and Awayn ja Sundancen. Ponit ovat kääntyneet toisiaan kohti juuri sen oloisesti, että Up, Up and Away on jakamassa harvinaisen mehevää juorua!



English:

This is one part of 15 days photoshoot. So here is a photo of ponyfriends: Up, Up and Away and Sundance.

10. marraskuuta 2012

Monsteripojan uudet hiukset

Cam vampyyri -poika sai viimein uudet hiukset. Ja laittamista niissä olikin! Roottailin noita reilu viikon aikana useana iltana. Monster High -nuken jälkeen ajatus ponien roottaamisesta tuntuu suorastaan ihanalta...



Haastetta hommaan toi se, että uusien Create a Monster -nukkejen päissä on yksi kohta tosi kovaa muovia. Kova muovi päälaella helpottaa peruukin kiinnitystä, mutta tekee roottaamisesta tosi vaikeaa. Yritin jopa polttaa muoviin reikiä kuumalla neulalla, mutta se mokoma oli niin paksua, ettei siitä tullut mitään. Lopulta irrotin osan kokonaan ja tein tilalle liimalla ja sideharsolla "muovin", johon oli helppo rootata tukkaa. Jotta muovi ei jäisi näkyville, niin hiuksia sai rootata melko tiheästi.



Mielestäni poitsu näyttää hyvältä oikean tukan kanssa. Käytin hiuksiin Dolly Hairin Venomia ja Vampire Kissiä. Jälkimmäistä erityisesti sävyn nimen takia! Lopuksi muotoilin kampauksen kuuman veden avulla.

Mitäs pidätte cam -pojan uudesta tukasta? Frankie ainakin tykästyi kovin. :)


English:

I reroot new hair for my cam vampire boy. Ok, not "new hair" just hair because he didn´t had any! It was pretty hard because the hard skalp of cam dolls. I used Dolly Hair´s Vampire Kiss and Venom. I think that vamp boy turned out quite cute with his new hair! What do you think? :)

6. marraskuuta 2012

C. A. Cupid

Ostin Cupidin ebayn kautta Englannista. Koska nettikaupat ovat toisinaan arpapeliä, niin aina ei voi olla ihan varma mikä versio sieltä on tulossa. Onneksi sain kuitenkin kovasti haluamani Sweet 1600 version! Eli ystävänpäivän Cupidin, joka on Walmart exclusive. Cupidista on julkaistu sittemmin myös signature (perus) versio, jossa on päiväkirja mukana. Uudempi julkaisu on mahdollisesti tulossa myös muihin kauppoihin.



Signature ja Sweet 1600 versiot eivät eroa toisistaan paljoa. Suurimmat erot ovat kampauksessa (letin paikka, otsis, hiusten pituus) ja jaloissa. Signaturella jalat ovat mustat ja valkoiset osat on maalattu päälle ja 1600:lla taas toisinpäin. Muiakin pieniä eroja on, mutta nuo ovat selkeästi suurimmat. Jos siis päiväkirjaa ja pakkausta ei lasketa.

Muuta erikoista Cupidissa on se, että nukke jakaa kasvomuotin Ghoulian kanssa. Muilla nukeilla on tietääkseni omat, persoonalliset päänsä.


Cupidin luiset siivet! Minusa nuo ovat ihanat. Tuovat vähän kalmankeijun henkeä herkkään, rakkauden lähettiin -tai ennemminkin sen tyttäreen.


Kuten kaikilla Monster High -nukeilla, niin myös Cupidilla on näyttävät korkokengät. Näissä on ihanan paljon yksityiskohtia. Samalla näkyy vähän lähempää nuo jalkojen pitsikuviot, jotka toistuvat myös käsissä.


Lopuksi piirretty Cupid paketin takakannesta. Ystävänpäiväjaksossa Cupid on juontajana koulun radio-ohjelmassa. Olen nähnyt jaksosta vain trailerin, mutta ainakin siinä Cupid pääsi tähtäilemään ghouleja myös nuolilla.


English:

I bought Cupid from Ebay and I was really happy to get Sweet 1600 version. That was the one I wanted! There is also a signature version of her but it is release. Cupid is a daughter of Eros and radio host of monster high´s radio station. 

Cupid is a pretty doll. I like her (bone) wings, lace pattern and lovely shoes! At the same time she is scary and sweet.