Kuvatarina: Talvinen metsä

Irida ja Serafina kävivät metsässä seikkailemassa ja etsimässä Friiaa, jonka Serafina hukkasi rannalle viime kesänä (Auringonlasku 2). 

Serafina oli houkutellut Iridan mukaansa etsintäretkelle. Hän oli tutustunut ihmiseen etsiessään Friiaa. Aluksi Serafina oli suunnitellut eksyttävänsä Iridan suolle, mutta routainen maa oli estänyt Serafinan aikeet. Niimpä, hän oli aikansa kuluksi jutellut tytön kanssa ja alkanut pitää tästä. Tytöt eivät varsinaisesti olleet ystäviä, mutta yhteisen ystävän katoaminen oli saanut heidät tutustumaan toisiinsa.

Irida tutki innokkaana kaikkea näkemäänsä ja Serafina mökötti, koska talvi on synkeän vilpoista aikaa virvatulille.

"Ei näy Friiaa." Irida sanoi ja huitoi kädellään Serafinalle, jotta tämä tulisi lähemmäs.

Serafina laahusti Iridan vierelle kädet puuskassa. 

"Voidaanko mennä jo kotiin?" Serafina sanoi. "Jos Friia ei ole täällä, niin voimme yhtä hyvin lähteä. Täällä on kamalan kostea ilma. Varpaat ovat ihan jäässä."

"Olisit laittanut villasukat! Minä vielä tyrkytin niitä sinulle lähtiessä." Irida puuskahti. 

Serafina potki jalallaan maata, eikä vastannut. Oli raivostuttavaa olla väärässä, kun toinen oli oikeassa.

"Kiipeän kalliolle, sieltä näkyy kauas." Irida jatkoi ja Friia nyökkäsi.

Irida kiipesi kallion päälle ja ihaili maisemaa. Järvi näkyi metsän takana, vähän matkan päässä, mutta se oli pakkasen takia jäätynyt miltei umpeen. Serafina pyysi Iridaa kertomaan näkemästään ja Irida auttoi Serafinan ylös.

"Onkohan Friia vielä vedenväen luona?" Serafina kysyi huolestuneena. "Jos on, niin hän ei pääse pois jään takia."

"En tiedä", Irida vastasi. "Meidän täytyy tulla takaisin keväällä, kun jäät lähtevät."

Tytöt istuivat kalliolla hetken. Sammal pehmusti kiveä ja lämmitti hiukan takamusta. Lopulta Irida nousi ylös ja lähti tarkistamaan rantaa.

Serafina jäi istumaan paikoilleen. Virvatuli oli kesällä säikähtänyt pahasti vedenväkeä, joka oli kuiskaillut hänelle järven pohjasta. Kallio oli niin kaukana rannasta, ettei vedenväellä olisi sinne asiaa. Serafina istui paikoillaan ja heilutteli jalkojaan, kunnes Irida palasi. Irida kertoi rannan olevan jäässä ja hiljainen. Hän oli huhuillut Friiaa, mutta tämä ei ollut vastannut.

Aurinko alkoi laskea, joten tytöt totesivat päivän etsintöjen olleen siinä. He lähtivät paluumatkalle ja vannoivat palaavansa vielä.