Serafinan talvi

Serafina (minifee Mio) on virvatuli, eikä siksi viihdy veden tai pakkasen äärellä. Heitin hänet kuitenkin lumikasaan valokuvausta varten, koska kaikista nukeista on mukava saada talvikuvia. Serafina ei oikein ole elementissään tässä, mutta turhamaisena nauttii aina kameran edessä olemisesta.

Ratkaisin blogin valokuvien ongelman, josta kirjoitin edellisessä postauksessani. Latasin uudet kuvani Google photos -systeemiin, joka toimii kätevästi yksiin Bloggerin kanssa. Nyt kuvien lisääminen blogiin on helppoa ja ne jopa ilmaantuivat postaukseen siinä järjestyksessä, kuin niitä klikkailin, ilman että tarvii kopioida kuvien osoitteita/linkkejä, yms. Voin siis suositella, jos joku muu kärsii samasta ongelmasta bloginsa kanssa! Vanhoja kuvia tämä ei tuo takaisin, mutta ainakin uudet saa nyt ladattua.

Huono puoli tuossa palvelussa on se, ettei se anna jakaa kuvia sitten oikein muualle. Tällä tarkoitan erityisesti foorumeita. Palvelu luo kuvalle vain linkin, mutta sitä ei tietenkään saa näkymään kuvana foorumeilla. Eli tästä palvelusta oli iloa vain puolittain. Niimpä foorumikuvat täytyy edellään laittaa Flickrin kautta, joka taas ei tykkää Bloggerista. Ja koska en jaksa latailla samoja kuvia moneen eri palveluun, niin aina jokin osa harrastuksesta kärsii. Nooh, näköjään kaikkea ei voi saada ilmaiseksi! Mutta pääasia, että blogini pelittää jälleen.

Kuvatarina: Talvinen metsä

Irida ja Serafina kävivät metsässä seikkailemassa ja etsimässä Friiaa, jonka Serafina hukkasi rannalle viime kesänä (Auringonlasku 2). 

Serafina oli houkutellut Iridan mukaansa etsintäretkelle. Hän oli tutustunut ihmiseen etsiessään Friiaa. Aluksi Serafina oli suunnitellut eksyttävänsä Iridan suolle, mutta routainen maa oli estänyt Serafinan aikeet. Niimpä, hän oli aikansa kuluksi jutellut tytön kanssa ja alkanut pitää tästä. Tytöt eivät varsinaisesti olleet ystäviä, mutta yhteisen ystävän katoaminen oli saanut heidät tutustumaan toisiinsa.

Irida tutki innokkaana kaikkea näkemäänsä ja Serafina mökötti, koska talvi on synkeän vilpoista aikaa virvatulille.

"Ei näy Friiaa." Irida sanoi ja huitoi kädellään Serafinalle, jotta tämä tulisi lähemmäs.

Serafina laahusti Iridan vierelle kädet puuskassa. 

"Voidaanko mennä jo kotiin?" Serafina sanoi. "Jos Friia ei ole täällä, niin voimme yhtä hyvin lähteä. Täällä on kamalan kostea ilma. Varpaat ovat ihan jäässä."

"Olisit laittanut villasukat! Minä vielä tyrkytin niitä sinulle lähtiessä." Irida puuskahti. 

Serafina potki jalallaan maata, eikä vastannut. Oli raivostuttavaa olla väärässä, kun toinen oli oikeassa.

"Kiipeän kalliolle, sieltä näkyy kauas." Irida jatkoi ja Friia nyökkäsi.

Irida kiipesi kallion päälle ja ihaili maisemaa. Järvi näkyi metsän takana, vähän matkan päässä, mutta se oli pakkasen takia jäätynyt miltei umpeen. Serafina pyysi Iridaa kertomaan näkemästään ja Irida auttoi Serafinan ylös.

"Onkohan Friia vielä vedenväen luona?" Serafina kysyi huolestuneena. "Jos on, niin hän ei pääse pois jään takia."

"En tiedä", Irida vastasi. "Meidän täytyy tulla takaisin keväällä, kun jäät lähtevät."

Tytöt istuivat kalliolla hetken. Sammal pehmusti kiveä ja lämmitti hiukan takamusta. Lopulta Irida nousi ylös ja lähti tarkistamaan rantaa.

Serafina jäi istumaan paikoilleen. Virvatuli oli kesällä säikähtänyt pahasti vedenväkeä, joka oli kuiskaillut hänelle järven pohjasta. Kallio oli niin kaukana rannasta, ettei vedenväellä olisi sinne asiaa. Serafina istui paikoillaan ja heilutteli jalkojaan, kunnes Irida palasi. Irida kertoi rannan olevan jäässä ja hiljainen. Hän oli huhuillut Friiaa, mutta tämä ei ollut vastannut.

Aurinko alkoi laskea, joten tytöt totesivat päivän etsintöjen olleen siinä. He lähtivät paluumatkalle ja vannoivat palaavansa vielä.

Serafinan Halloween asu: mekko, kengät & hattu

Tein Serafinalle Halloweenin nukkemiitin kunniaksi uuden asun. Neiti sai mekon, kengät ja päähineen. Osallistuin siis nukkemiittiin, jossa nuket saivat pukeutua Halloween -teeman mukaisesti. Itse miittikuvat laitan myöhemmin.

Serafinan mekossa on pitsiä ja samettikangasta (no, okei ihan vain veluoria). Takana on kolme nepparia kiinnittimenä. Kuosittelin mekon vanhojen, nukeille tekemieni kaavojen pohjalta. Mekon helma on takaa aavistuksen pidempi, joten helmaan jää pieni laahus.

Mekko on moe line -kropalle aavistuksen pitkä, koska halusin että se sopii myös muille nukeilleni. Onneksi tässä tapauksessa pitkä helma sopii hahmolle. Moe line kropan pituus pään kanssa on 38cm ja muiden nukkejeni pituudet ovat 41-43cm, joten pari extra senttiä ovat tarpeen, jos joku muu nukeistani haluaa lainata mekkoa.

Serafinan Halloween asuun kuuluu mustat, keinonahkaiset ballerinat. Käytin kengissä mallina netistä löytämiäni Naraen kenkien kaavoja ja tein niiden avulla moe linelle sopivat kaavat. 

Alla yksi prosessikuva kengistä. Purin kuvan ottamisen jälkeen nuken jalassa olevan kengän, sillä se kaipasi vielä vuoritusta ja hienosäätöä. Kengissä on ulkopuolella ja pohjissa keinonahkaa ja sisäpuolella puuvillaa.

Valmiit kengät. Ompelin tikkaukset käsin.

Serafinan asun viimeinen osa on päähine, eli noidanhattu. Serafina pukeutui siis noidaksi. Kuvassa on myös kissankorvapanta, jonka tein samalla Sifrelle. Tein päähineet vähän kiireessä, myöhään yöllä. Jotenkin sitä vain aina päätyy ahertamaan viimeisenä iltana/yönä!

Päähineissä käytin samaa kangasta, kuin mekossa sekä pahvia ja rautalankaa. Kangas liimautui hyvin pahviin, mutta ei oikein halunnut liimautua itseensä eli kankaaseen, joten jouduin myös ompelemaan päähineitä hiukan. Hatun reunaan olisi sopinut pitsi tai nauha, mutta olin yöllä liian väsynyt lisäämään koristeita. Onneksi niitä ehtii aina myöhemminkin.

Auringonlasku II (kuvatarina)

Ensimmäinen kuvatarina sai hieman jatkoa. Sama tilanne voi näyttää hyvinkin erilaiselta toisesta näkökulmasta. Toivottavasti pidätte!

Serafina istui rantakalliolla ja tuhahti kymmenennen kerran. Friia oli myöhässä. Serafina oli suostunut lähtemään kotoisasta metsästä, koska Friia oli pyytänyt kauniisti ja ties kuinka monta kertaa. Kun Friia oli lopulta anonut polviltaan Serafinaa mukaansa, niin tämä oli viimein  myöntynyt. Serafinaa oli nolottanut Friian puolesta, sillä hänen oma kunniansa ei olisi kestänyt polvistua, ei edes hyvän ystävän edessä! Ja nyt kyseessä oli ollut niinkin typerä syy, kuin pelkkä päiväretki järvelle. Serafina pudisti päätään muistellessaan tapausta. Hän ei aina ymmärtänyt Friiaa.

Tytöt olivat sopineet tapaavansa kalliolla auringon laskiessa ja se oli jo kadonnut horisontista. Jäljellä oli oranssinpunaisena hehkuva taivaanranta, joka värjäsi veden laineet värillään. Serafina rakasti auringonlaskun värejä, mutta inhosi vettä.

Serafina nyrpisti nenäänsä. Hänen olisi lähdettävä alas rantaan etsimään ystäväänsä. Friia oli pahasti myöhässä. Serafina oli virvatuli ja inhosi luonnollisesti vettä. Vedellä on paha taipumus sammuttaa ja saartaa kirkkain ja suloisinkin kipinä. Ja jos satoi, niin tulenhengen oli mahdotonta tehdä työtään. 

Serafina hivuttautui alas kalliolta ja hiipi lähemmäs vettä. Hän pelkäsi että milloin tahansa rantaan vyöryisi kylmä aalto, joka sammuttaisi hänen sisäisen liekkinsä ja raastaisi hänet mukaansa mustaan veteen.

Serafina katseli, miten pienet aallot murtuivat rantaan inhottavasti litisten ja tunsi voimakkaan puistatuksen. Hän mulkoili vettä uhkaavasti ja ajatteli: minä en pelkää sinua!

Serafina huhuili Friaa. Mihin ihmeeseen tyttö oli voinut kadota? Jos Serafinalla olisi sattunut olemaan useampi ystävä, hän olisi jättänyt etsimisen sikseen. Mutta hänellä oli vain Friia. Kukaan muu tuntunut viihtyvän Serafinan seurassa hetkeä kauempaa. Eikä Serafina sen puoleen edes välittänyt muiden seurasta. Hän oli kuluttanut vuosikymmeniä yksin suolla, ainoana päämääränään huijata lähelle eksyneet ihmisen suon silmäkkeisiin. Ja Serafina onnistui aina! Ihmiset olivat niin typeriä. Friian seuraa hän sieti, koska tämä ei ollut tavallinen ihminen. Friiassa oli jotakin enemmän, jotain syvempää. Mutta Serafina ei oikein tiennyt mitä, eikä Friia itsekään tuntunut tietävän.

Serafina alkoi hermostua. Hän oli liian lähellä vettä. Vedenpinta oli väreili hiljaa ja pienet aallot olivat kadonneet. Rannalla oli pahaenteisen hiljaista.

"Friia, missä sinä oikein kuhnit! En odota enää!" Serafina rääkäisi keuhkojensa pohjasta ja polkaisi jalallaan kalliota. Kalliosta kuului tömähdys ja Serafinan jalkaan sattui. Huuto kaikui vettä pitkin ja Serafina tuhahti jälleen. Hän tunsi miten tuli hänen sisällään kipunoi, kuten aina kun hänen tunteensa kuohahtivat.

Oli hetken hiljaista. Sitten Serafina kuuli ääniä. Ne tulivat järveltä päin. Serafina käänteli päätään kuullakseen paremmin. Järveltä kuului kuiskauksia. Äänet olivat huokuttelivia ja huokailevia. Ne kuulostivat samalta, kuin Serafinan laulu silloin, kun hän huokutteli ihmisiä luokseen. Serafina rypisti otsaansa. Häntä ei huijata hänen omilla tempuillaan! Serafina nosti nyrkkinsä ja heristi sitä vettä kohti.

"Senkin saastaiset vedenneidot! Painukaa takaisin sinne liejuiseen pohjaan mistä tulittekin!" Sanojensa vakuudeksi Serafina polki taas jalallaan maata.

Serafina hiljeni kuuntelemaan menikö hänen uhkauksensa perille. Veden äänet jatkuivat samanlaisina, kuin aikaisemmin. Sitten Serafina kuuli jonkun kuiskaavan Friian nimen. Ja hän tajusi järkytyksekseen, että olennot olivat vieneet Friian!

Serafina katseli ympärilleen avuttomasti. Vedenpinta alkoi taas väreillä, kun sen alla tanssi satoja vedenolentoja. Yksi virvatuli ei paljoa mahtaisi niin monelle vedenhengelle. 

"Päästäkää Friia pois!" Serafina huusi epätoivoisesti. Veden äänet kieltäytyivät tottelemasta ja sanoivat Friian viihtyvän luonaan. Neito oli itse tullu vierailulle.

"En usko teitä!" Serafina kirkui. 

Vastauksena järvestä kohosi aalto, joka murtui rantaan ja pärskäytti vettä Serafinan päälle. Hän kiljahti ja hypähti kauemmas. Srafina alkoi varovasti peruuttaa kauemmas rannasta ja pinkaisi sitten juoksuun. Hän palaisi vielä hakemaan Friian.

--------------------------------------------------

Uutta mekkoa ja tukkaa

Tein uuden mekkosen Serafinalle. Lisäksi neiti sai uuden kesätukan, kun Lutsin kimppatilauksen tavarat saapuivat. Vaalea peruukki näyttää vaihteeksi kivan kesäiseltä.

Mekossa on vuoritus toisesta kankaasta. Lisäksi ompelin rypytyksen vuoren sisälle, joilloin mekon sisäpuoli jäi siistiksi. Käytin samaa tyyliä sinisessä pilkkumekossa. Lisäksi punainen on sovellettu samoista kaavoista, jotka tein aikanaan sinistä mekkoa varten.

Tämmöinen tavaramäärä kotiutui Lutsilta! Yksi peruukki, wigcap (eli suojamuovihärpäke peruukin alle), kuminauhaa nukkejen kiristykseen sekä neljä paria ripsiä meikkailuja varten. Nuo kuvassa näkyvät ovat suosikkiripsiäni, Kyseessä on siis Lutsin AA-ripset. Ne menevät kauniisti ristiin ja ovat juuri sopivan kokoisia msd -nukelle! 

Ja vielä yksi kuva Serafinasta. Olen todella tyytyväinen uuteen peruukkiin! Tuo oranssi sävy on ihan täydellinen ja siinä on seassa ohuen ohuina raitoina muitakin sävyjä.

<3

Punaisen sävyjä

Nukkekuvia selatessa tajusin, etten ole kuvannut Serafinaa vielä kovin paljoa! Tai ainakin kokonaisuudessa paljon vähemmän, kuin muita nukkeja. Sain nuken juuri sellaiseen saumaan, että opiskelukiireet painoivat päälle, enkä ehtinyt iloita siitä, niin ihana kuin se onkin. Onneksi ongelma on helposti ratkaistavissa ja nyt kesällä ehdin hemmottelemaan sitäkin.

Siispä kesäinen shootti Serafinasta! Punaiset palergoniat tuntuivat vetävän nukkea puoleensa.

Neiti virvatuli

Otin muutamia kuvia Serafinasta. Näissä tyttö on lainaillut vaatetta muilta nukeiltani, mutta tulen tekemään sille vielä omia vaatteita. Lisäksi jossain vaiheessa on suunnitelmissa hankkia nukelle vähän sopivammat silmät.

Nämä ovat muuten viimeiset kuvat tältä parvekkeelta! Muutin juuri uuteen asuntoon. En tosin ole ihan varma onko parveke yhtään kuvauksellisempi, mutta ainakin se on suurempi. Lisäksi talon takana on hiukan pöpelikköä, jossa voi jatkossa ottaa ulkokuvia hieman helpommin, kuin kaupungin ydinkeskustassa.