7. maaliskuuta 2014

Ullakon aarteita osa 1: Shelly ja Barbin vessa

Olen taas kotona käymässä ja innostuin tonkimaan kaappeja. Löysin muutamia säilömiäni Barbien tavaroita ja pari nukkea. Suurimman osan vanhoista barbeista olen jo vuosia sitten lahjoittanut uuteen kotiin siskontytölle. Etenkin kaikki hyväkuntoiset Barbie -nuket. Harmi, etten tajunnut ottaa niistä kuvaa ennen sitä. Vanhat Barbit ovat niin ihania! Jostain syystä nämä olivat kuitenkin jääneet jälkeen.

Muistatteko vielä näitä? Kuvassa Kylpy-Shelly ja vanhempi pikku-Barbie. Tummatukkainen nukke edustaa Shellyä edeltänyttä nukkemallia, joka oli hieman pyöreämpi ja lapsenomaisempi. Nuken kädetkin ovat somasti nyrkissä. Nuo eroavat kyllä tosi paljon toisistaan! Harmi ettei ole vertailukohteena vielä uusinta Chelseaa!

Shellyllä on yllä oma housupuku. Nukelle kuuluu myös tutti, jonka otin pois, jotta kasvot erottuvat paremmin kuvassa. Toisen nuken yllä on joku Petran (toinen nukkemerkki) vaate. Kengät taas ovat nuken omat.


Tummatukkaisen nuken takaraivossa lukee: Mattel 1976. Shellyn takaraivoon on muistaakseni painettu vuosi 1993.


Näiden lisäksi löysin Marisan. Marisa on yksi Shellyn ystävistä. Nuken mukana on tullut kuvassa oleva uima-allas. Kun hyljettä painaa, sen suusta lentää vettä. Lisäksi Marisa polskuttelee jalkojaan, kun selässä olevasta vivusta vetää. Harmi, ettei nuken alkuperäistä uimapukua löytynyt mistään. Lisäksi toisen siskon kissat ovat iskeneet hampaansa nuken käteen, auts. Se on sääli, koska säilytin itse Barbeja, kuin aarteita.

 Ei mitään hajua miltä vuodelta tämä nukke on. 90-luvulta kuitenkin.



Barbien kylpyhuone -leikkisetissä ovat kaikki osat vielä tallella. Nuo pinkit purkit ovat toisesta leikkisetistä ja lisäsin ne reksvisiitaksi, kun olivat niin somia. Olin aikanaan tästä hyvin ylpeä ja säästin kauan leikkisettiä varten. Muistan, että kaupassa oli monta erilaista ja sain valita vain yhden. Siskon kanssa päätimme, että sohvat ja sängyt osataan tehdä itsekin, mutta noin hienoa vessaa ei saa mistään. Ja täytyy sanoa, että on tämä yhä pahuksen hieno!

En muistanut tarkistaa onko vuosiluku painettu osiin ja google ei auttanut asiassa. Setti on kuitenkin Mattelin Barbille ja 90-luvulta.


Hieman lähikuvia. Pöntön kansi aukeaa oikeasti ja amme on niin iso, että barbie-nukke mahtuu kylpemään siinä. Lisäksi hanat ja niiden kahvat kääntyvät. Tässä on kauniita yksityiskohtia, tuosta marmorin näköisestä pinnasta puhumattakaan.




Ja pienet sälät. Barbilla on ikioma nimikkovaaka!


Minusta on ihana lukea ja nähdä kuvia lapsuuteni aikaisista leluhiteistä. Toivottavasti teistäkin, sillä näitä nostalgiapostauksia on tulossa vielä pari lisää eri aiheista! :)

2 kommenttia:

  1. Minusta nämä nostalgia postaukset ovat ihania! Varsinkin jos löytää oman lapsuuden barbien/muun lelun ja pääsee näkemään että miltä se näytti silloin kun sen otti paketista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidät! :) Näitä on myös mukava tehdä, kun pääsee samalla tunnelmoimaan ja uppoutumaan muistoihin.

      Poista

Piristä minua kommentilla! :)