10. maaliskuuta 2014

Ullakon aarteita osa 2: Cutie Club

Lisää vanhoja muistoja ja aarteita. Pidin lapsena kovasti näistä Cutie Club -leikkiseteistä, mutta en omistanut ainoatakaan. Siskon kaveri kuitenkin armeliaasti lainasi omiaan vähäksi aikaa ja ihastuin niihin. Myöhemmin (10-11-vuotiaana) ostin nämä joltain kaveriltani muutamalla markalla, kun kaveri ei enää leikkinyt niillä. Aika hyvä kauppa!

Voit lukea lisää vanhoista Cutie Clubeista ja tunnistaa omasi Cutie Club ID -sivuilta, täältä.


Esittelen ensin salkun. Eli tämä on Koulu -leikkisetti. Salkun sisässä on neljä rakennusta ja kouluympäristö.





Kaikki setin rakennukset.


Tämä setin mukana on tullut vain yksi tyttö. Kuvasta se, jolla on tummanpinkit saparot. Sain kuitenkin tämän setin mukana neljä tyttöä ja seitsemän ponia. Ja kaikille alustat. Olin siis onnekas! Aluksi vieläpä luulin, että kaikki hahmot kuuluivat settiin, kun kerran kaveri antoi ne salkun mukana. 





Hahmot ovat todella pieniä. Ei löytänyt viivotinta, mutta vertailun vuoksi laitoin tytön ja ponin vanhan Barbiharjan viereen. Harja on noin sormen pituinen.


Muutamia kuvia setistä




Yhteen koottavat alustat ja erilliset rakennukset taas ovat Locket -leikkisettejä. Niihin kaikkiin kuuluu alusta, rakennus ja yksi heppa. Nämä kaikki ovat surkeassa kunnossa, kellastuneita, ovet irtoilleet ja asukit kadonneet. Sain 4 alustaa ja rakennusta joskus ilmaiseksi kaverin leikkimökin syövereistä.


Koska Marketissa on vielä ovi tallella, niin se pääsi kuvaan hahmojen kanssa.


Jos en jo keräilisi poneja ja monstereita, niin olisin hyvin saattanut alkaa keräillä näitä. Koska kaikkea ei kuitenkaan solukämppääni mahdu, niin jostain on tingittävä. Pysyn siis edelleen poneissa ja monstereissa, mutta siirrän nämä keräilytavaroideni sekaan.

Muistatteko Cutie Clubeja? Entä tunnustatteko hurahtaneenne joskus näihin? 

6 kommenttia:

  1. Mulla ei ole mitään muistikuvaa tällaisista, eikä nimikään sano mitään. Milloin näitä on ollut myynnissä? Oon syntynyt 1984, niin en tiedä johtuuko mun tiedottomuus iästä (liian nuori, liian vanha?!) vai jostain ihan muusta :D
    Nuo on kyllä jotenkin kivoja, pienet ja söpöt asiat yleensä on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ihan varma milloin näitä oli myynnissä. Joskus 80-luvulla. Olen itse syntynyt 1987. En ole ikinä nähnyt näitä kaupoissa, mutta siskon kaverilla ja kavereilla oli näitä. Pienet ja söpöt asiat ovat tosiaan kivoja! :)

      Poista
  2. Mä taidan olla sen verran nuori, ettei näitä mun lapsuudessa ollut. Jotain vähän vastaavaa sarjaa oli, mutta siitäkään ei ole mitään tarkkaa muistikuvaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisko ollut Polly Pocket? Niillä oli ihania pieniä taloja ja hahmoina tyttöjä. Aika samaa kokoluokkaa, mutta niillä ei ollut tuollaisia karvoja, tai siis hiukset olivat muovia. Niitä muistan nähneeni kaupoissa. :)

      Poista
  3. Muistan nämä, en vain muistanut että niiden nimi oli Cutie Club! :)
    Itse en koskaan välittänyt näistä minijutuista, mutta nuo ponit ovat söpöjä. Muistan että sain lapsena joskus kaverin lahjoittamana yhden tuollaisen ponskun.. missähän se lienee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että muistat! Nuo ovat niin pieniä, että hukkuvat helposti. Mutta ties vaikka se ponsku vielä tulisi vastaan. :D

      Poista

Piristä minua kommentilla! :)